Vuonna 2018…

…vuosi jää ainakin mieleen kuumimpana kesänä aikoihin! Pidin myös ensimmäistä kertaa vuosiin kesäkuukaudet huomattavasti rennompina ja nautin helteistä täysin rinnoin – kävin torikahveilla, uin Tampereen järvissä, vietin aikaa ystävien kanssa, mökkeilin, kävin kaksilla festareilla ja nautin puisto- ja rantalounaista. Kaiken kaikkiaan otin ilon irti kesästä sekä Tampereella että Helsingissä!

…en valmistunutkaan vielä kauppatieteiden maisteriksi, kuten alunperin oli suunnitelmissa. En kuitenkaan anna sen lannistaa, sain kuitenkin tänä vuonna viimeiset kurssit kasaan ja tammikuussa sitten uudella motivaatiolla taas jatkamaan gradun kanssa!

…viihdyin maailman ihanimmassa kodissamme niiin hyvin <3

Talvi1

…olin koko vuoden yrittäjänä ja nautin täysillä siitä, että saan tehdä tämän hetken unelmaduuniani. Vuosi oli yritykselleni todella onnistunut ja ensi vuosikin näyttää jo tässä vaiheessa ihan mielettömän kivalta! En malta odottaa, mitä kaikkea uutta ja kiinnostavaa vuosi 2019 tuo tullessaan.

…mulle järjestettiin yllätyssynttärit ensimmäistä kertaa ikinä, kun poikaystäväni ja paras ystäväni järkkäsivät lokakuussa aivan ihanan illallisyllärin. Tulee vieläkin hymy huulille tätä muistellessani tai katsoessani videota tilanteesta, kun kävelen ravintolaan täysin arvaamatta ja nähdessäni kaikki ystäväni paikan päällä. Heittämällä parhaat synttärit! <3

…tunsin oloni aika ajoin yksinäiseksi Tampereella, mutta opin, etteivät uudet tukiverkot muodostu ihan tuosta noin, vaan se vie aikaa. Arvostan myös entistä enemmän niitä täällä jo luotuja tärkeitä ystävyyssuhteita.

Talvi3

…näin elämäni ensimmäistä kertaa revontulia, ensin Lapissa ja sen jälkeen Pohjois-Norjassa. Molemmat reissut aiheuttivat myös valtavan kuumeen pohjoiseen, Lappi oli syksyllä niin kaunis ja talvinen Norja sai sydämen tykyttämään jylhine vuorineen kaikkineen.

…paras reissu oli kesällä vietetty viikko Italiassa Toscanan auringon alla poikaystävän kanssa. Oli niin ihanaa vaan ajella autolla ympäri Italian maaseutumaisemia, syödä super hyvää pizzaa ja pastaa, nauttia lämmöstä ja vaan fiilistellä. Toscanaan on ehdottomasti palattava vielä joskus!

Talvi2

…tartuin vihdoin härkää sarvista ja opettelin kuvaamaan ja editoimaan videoita. Tein tänä vuonna 9 videota – ei yhtään huono saldo näin aloittelijalle! Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen.

…koin valtavaa kiitollisuutta kaikesta mitä ympärilläni on ja siitä, että takana on jälleen yksi upea vuosi <3

Photos: Riikka Kuusisto / Edit by me

4 thoughts on “Vuonna 2018…

  1. Mitä punaa sinulla on huulissa näissä kuvissa? :) Näyttää tosi kivalta!

    1. Moikka! Mulla on tässä muistaakseni L’Orealin Isabel Marantin kokoelmasta punaa sävyssä La Seine Shadow :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *