Kolme erilaista takkia talveen

Kaupallinen yhteistyö: Bubbleroom & Asennemedia

Olen viimeisen vuoden ajan tehnyt yhteistyötä Bubbleroomin kanssa erilaisten kampanjoiden tiimoilta, nyt yhteistyö saa jälleen jatkoa. Olette tykänneet aiemmista usean asun postauksista kovasti, ja tällä kertaa olisi luvassa takki-inspiraatiota tähän syksyyn ja alkavaan talveen. Takit ovat iso osa pukeutumista täällä Suomessa, kun niitä tulee käytettyä valtaosa vuodesta, ja tunnustaudunkin vähän takkifriikiksi. Tähän postaukseen valitsin kolme hyvin erilaista takkia – yksi rennompi ulkoiluun sopiva, yksi juhlavampi katseenvangitsija ja yksi joka paikan takki, kurkataan tarkemmin valintoihini :)

Bubbleroom3 Bubbleroom4 Bubbleroom2

Takki – Chiara Forthi, neule – Happy Holly, farkut – 77thFLEA

Paksu rento untuvatakki on tietenkin yksi talven must-valinnoista! Tässä mustassa untuvatakissa on irroitettava tekoturkiskaulus, sopivasti pepun päälle ulottuva pituus ja naisellinen, mutta kuitenkin yksinkertainen malli. Tällainen on omasta takkirepertuaaristani puuttunutkin, sillä sporttisempaa ja lyhyttä untsikkaa on vaikeampi yhdistää arkiasuihin. Olen käyttänyt tätä viime viikkoina niin ulkoillessa kuin kauppareissuillakin, ja takki on ihanan lämpöinen yllä, mutta ei kuitenkaan liian paksu näille plussakeleille. Jos kaipaa simppelimpää lookia, voi karvareunuksen tosiaan helposti irrottaa. Jalassani on muuten jo viime talven kampanjassa minulla näkyneet vaaleat korkeavyötäröiset farkut, joita on yhä saatavilla.

Bubbleroom1 Bubbleroom12 Bubbleroom13

Takki – Happy Holly, mekko – Make Way

Smaragdinvihreä tekoturkki oli valintojeni villi kortti, mutta lopulta ehkä suurin suosikkini näistä. Pikkujoulukauden lähestyessä halusin mukaan myös yhden juhlavamman kokonaisuuden, ja tekoturkki sopii hyvin yhdistettäväksi klassiseen mekkoon. Pikkumusta on helppo valinta moneen eri tilaisuuteen ja ehdottomasti sellainen vaatekappale, joka tulisi löytyä jokaisen kaapista! Tässä olkaimettomassa mekossa on hyvä istuvuus ja edessä halkio, joka tekee midimitasta hieman kevyemmän – midimitta tuntuukin itselleni nykyään luontevimmalta pituudelta mekoissa.

Bubbleroom5 Bubbleroom7 Bubbleroom6

Takki – Make Way, pusero – Bubbleroom, housut – Happy Holly

Viimeisenä vielä pitkä, oversized-mallinen harmaa takki ja toimistokelpoinen asu syksyyn. Tällaista pitkää takkia tulee käytettyä syksyllä ja talvella ehdottomasti eniten – alle voi pukea paksumpia kerroksia ja pitkä helma tuo vähän lämpöä kintuille. Takki on tosiaankin todella reilua mallia, joten kahden koon välillä miettivän kannattaa valita pienempi. Mustat housut ovat yksi vaatekaapin kulmakivistä ja ne toimivat vuodenaikaan katsomatta – tässä asussa yhdistin housujen kanssa ruosteenpunaisen puseron. Pilkahdus väriä näyttää tässä harmaudessa niin piristävältä!

Mikä näistä kolmesta oli sinun suosikkisi?

Photos: Riikka Kuusisto / Edit by me

2 thoughts on “Kolme erilaista takkia talveen

  1. Suurin wau-efekti tulee tuosta smaragdinvihreästä turkiksesta, mutta ehkä harmaa villakangastakki olisi kaikkein käytännöllisin. Turkis on kyllä upea lisä simppeliin asuun, juurikin vaikka pikkujouluihin.

    1. Se on kyllä upea, tuo vihreän sävy on niin kaunis! Ja toimiihan se toki myös muutenkin yksinkertaisessa asussa vaikka farkkujen tai nahkahousujen kanssa 👌

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *