Huonekalulöytö – minimalistinen sivupöytä

Lupasin esitellä tarkemmin, minkälaiseen ratkaisuun lopulta päädyimme päänvaivaa aiheuttaneen keittiön nurkkauksen osalta. Sisustusjuttujani lukeneet ehkä muistavat taustat, mutta muille kerrottakoon, että ennen pientä keittiöremonttia kulmauksessa oli massiivinen vitriini, josta kuitenkin halusimme eroon. Säilytystilaa kun oli keittiössä muutenkin ruhtinaallisesti, eikä suurelle vitriinille ollut täten tarvetta. Vitriinin pois ottamisen jälkeen sieltä paljastuikin sitten maalaamaton seinä ja lattia ilman parkettia, joita tuijoteltiin saamattomina vielä useita kuukausia remontin jälkeen. Nurkka on sittemmin maalattu ja itse asiassa lattiakin, sillä yksittäisiä paloja oikeanlaista parkettia ei ollutkaan niin helppo löytää, joten tehtiin väliaikaisratkaisu. Palataan siihen parkettiin sitten myöhemmin, kunhan silmään ei osu harmaa betoni.

Nurkkaus pysyi pitkään tyhjillään ja pallottelin useita eri vaihtoehtoja, kunnes viimein löysin juuri sopivan kokoisen minimalistisen mustan sivupöydän Jyskistä. Se täyttää nurkkauksen, mutta ei ole kuitenkaan liian hallitseva tuohon tilaan ja sopii kivasti muuhun sisustukseen. Ja mikä parasta, pöytä maksoi vain 45€ (korjaus, alennus olikin tuolloin vielä isompi!), joten selvittiin edullisesti! Onneksi en haksahtanut niihin aikaisemmin himoitsemiini desginerhuonekaluihin, vaan pihely tuotti tulosta. Pöytä sopii tähän mielestäni just eikä melkein, vai mitä sanotte? :)

Koti2 Koti1 Koti3

Älkää tosiaan välittäkö lattiasta ilman parkettia tai epämääräisistä johdoista ;) Ruokapöytä siirtyi tämän myötä ainakin hetkellisesti kiinni saarekkeeseen, niin tilaan jää vähän enemmän ilmaa, eikä sivupöytä ei jää ihan piiloon. Sivupöydän somistus elää hieman koko ajan, mutta toistaiseksi siihen on eksynyt koristeeksi antiikkikristallia, pampaheiniä, kynttilänjalka, kokkikirjaa sun muuta. Olen niiin tyytyväinen tähän löytöön!

Related posts

8 thoughts on “Huonekalulöytö – minimalistinen sivupöytä

  1. Sama täällä. Pitkään haikailin myöskin niitä kalliita design versioita, ja sitten löysin tämän. Omani on kylläkin valkoinen. Kokoaminen tuotti halpahuonekalutyyliin muutaman harmaan hiuksen, kun pultinreiät ei oikein olleet kohdistettu oikein, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen.

    1. Hei loistavaa! Tää oli kyllä todella hyvä löytö :) Poikaystäväkin hetken tuskaili tätä kootessaan, mutta oli sen arvoista, hehe!

  2. Minusta on ihanaa, että vielä “uskalletaan” ostaa muitakin, kuin niitä designer-tuotteita! Tai itse koin jonkinlaista ahdistusta muutamia sisustusblogeja lukiessa, kun tuntui, ettei ole sopivaa ostaa muita, kuin “aitoja” tuotteita. Mielestäni tuo hyllykkö on upea, eikä millään tavalla huuda olevansa Jyskistä tai että olisi jollain tavalla huonompi vaihtoehto niille haaveilemillesi designertuotteille 😄 Kaunis ja hyvä löytö!! Kaunis koti teillä muutenkin 😊

    1. No ehdottomasti! Nyt kun tässä katselen ympärilleni, niin meillä on tämän Jyskin lisäksi paljon esimerkiksi Ellosta ja Ikeaa aina sohvapöydistä valaisimiin, sekä muutamia antiikkihuonekaluja tai teetettyä. Eipä löydy oikeastaan mitään “designer-kamaa”, Furninovan sohva on ainoa arvokkaampi huonekalu.

      Ymmärrän sen mitä juuri monissa sisustusblogeissakin on puhuttu, että ihan suorat kopiot joistain designerjutuista eivät ehkä houkuta, mutta muuten edullisemmista paikoista voi todellakin tehdä loistolöytöjä ☺️ Kiitos paljon!

  3. Ihana, minimalistinen sivupöytä! :) Itsellä vastaavanlainen ollut haaveissa, taidampa ostaakin samanlaisen :D Ihanaa viikkoa sinulle!

    1. Noniin loistavaa, sitten eikun Jyskiin! Tässä on sekin hyvä puoli, että pöytä sopii moneen – keittiöön, eteiseen, olohuoneeseen… :)

      Kiitos samoin ihanaa viikkoa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *