Tomaattivuohenjuustokeitto

Olen useasti kertonut, kuinka en ole mikään suuri lahjakkuus keittiön puolella. Jollain sitä on kuitenkin itsensä elätettävä, joten olen joutunut viime vuosien aikana kehittelemään taitojani ;) Bravuurejani pastareseptejä olen jakanut täällä jo useita, mutta tässä eräs keittokokeilu parin viikonlopun takaa, nimittäin tomaattivuohenjuustokeitto. Keskellä kylmää syksyä keitto on yksi ihanimmista lounaista ja vieläpä helppo valmistaa! Puhumattakaan siitä, miten suuri vuohenjuuston fani olen. Salaatissa, pastassa, keitossa, pizzassa – you name it!

Tomaattivuohenjuustokeitto (neljälle)
6 tomaattia
pari porkkanaa
sipuli
valkosipulia
oliiviöljyä
400g tomaattimurskaa
200g (pötkö) vuohenjuustoa
1 dl kermaa
suolaa
pippuria
tuoretta basilikaa

Kuumenna kattilassa oliiviöljyä ja kuullota pilkottu sipuli, valkosipuli sekä porkkanat. Pilko tomaatit ja lisää keittoon, anna pehmetä hieman. Lisää tomaattimurska,  muutama basilikanlehti ja murustele vuohenjuusto (kannattaa kuoria kova kuori pois) keittoon. Anna kiehua kevyesti noin vartin verran niin, että juusto on sulanut ja porkkanatkin ovat pehmenneet.

Ota kattila pois liedeltä ja soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää samalla joukkoon ruokakerma ja maun mukaan suolaa ja pippuria. Tarjoile tuoreen patongin kera!

14 thoughts on “Tomaattivuohenjuustokeitto

  1. Hei, tämä nyt ei liity postaukseen (saat varmasti paljon näillä sanoilla alkavia kommentteja :D) mutta kun asia nyt tuli mieleeni, niin ajattelin kysäistä. Eli oliko sinulla paljon eroja pääsykoekirjojen lukemismäärässä keväiden välillä? Ymmärrän ettet varmaan niin tarkkaan muista ja osia kohtia luit varmaan kuin toisia, mutta noin suurin piirtein. Tietenkin ihmisten välillä on paljon eroja, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan summittaisen arvion siitä, millaista työmäärää kauppikseen pääseminen vaatii. Ja kyllä, aika herkultahan tuo keitto näyttää :)

  2. Heippa! Heh, aina saa kysyä vaikka ohi aiheenkin :) Hmm, en tosiaan enää ihan tarkalleen muista, mutta merkkasin lukukerrat kirjoihin ja nappasin tuosta läheltä löytyneen laskiksen kirjan, jonka luin näköjään molempina keväinä nelisen kertaa. Johtamisen ja markkinoinnin kirjan luin varmasti useampaan kertaan toisena keväänä, siinä on niin paljon enemmän muistettavaa asiaa. Tietysti loppuvaiheessa kertasin paljon myös tiivistelmien avulla.

    Ehkä olennaisinta on kuitenkin lukukertojen sijaan se miten syvällisesti lukee tekstiä ja oikeasti muistaa asiat. Opin paljon tekemällä valmennuskurssilta saatuja harkkatehtäviä ja -kokeita, näiden avulla asiat juurtuivat päähän paremmin kuin vain haukionkala-lukutyylillä. Tässä varmasti yksi isoimmista eroista kahden pääsykoekevääni välillä :) Lukutunteja taas kertyi kevään aikana päälle 500, tämä oli sellainen määrä jota valmennuskurssillakin asetettiin tavoitteeksi ja itse koin lukutuntien seuraamisen todella hyödylliseksi muutenkin!

    Tsemppiä kevääseen, mikäli on pääsykoekevät nyt edessä! :)

  3. Kiitos vinkistä, tätä kokeillaan nimim. kuola valuu! Omasta puolestani voin suositella bataattikeittoa ja maa-artisokkakeittoa! Olen tehnyt niitä ison satsin ja pakastanut yhden hengen annoksina. :) Kuinka kiva nappaista pitkän päivän jälkeen sellainen pakastimesta! Varsinkin tällaisina päivinä, kun todella pitäisi lukea eikä keskittyä ruoanlaittoon…. :)

  4. Eipä kestä ja kuin myös! Bataattikeittoa onkin pitänyt testata, äitini nimittäin tekee superhyvää sellaista. Maa-artisokkakeitto taas on ihan uusi tuttavuus, pidän tämänkin mielessä :) Tsemppiä sinne lukuihin!

  5. Ooh, miten en ole tajunnut kokeilla tätä? Kiitos hurjasti vinkistä, täytyykin väsätä tällainen annos joskus :) Kun vaan malttaisi olla maistelematta vuohenjuustoa etukäteen..

  6. Olin varma että tää näyttää ja kuulostaa hyvältä jo ihan sanan vuohenjuusto kohdalla ..:p Menee ehdottomasti kokeiluun! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *