My Nespresso

En enää voisi kuvitellakaan elämää ilman kahvikonetta. Okei, ehkä se olisi teoriassa mahdollista, mutta ainakaan en haluaisi enää palata siihen! Tätä kahvinjuojan autuutta on kestänyt nyt muutaman kuukauden ajan Lattissima Pro-kahvikoneen muutettua luokseni. Sain tuolloin valita koneen yhteistyössä Nespressolta heidän laajasta valikoimastaan päätyen lopulta juuri tähän yksilöön, joka on ollut kuin minulle tehty. Harvemmin mikään kodinkone herättää meikäläisessä näin vahvoja tunteita, mutta voi että tästä vekottimesta en kyllä hevillä luopuisi!

Koneen ensin saatuani ajattelin, että säilytän perinteisen kahvinkeittimen jossain kaapin perällä niitä hetkiä varten, kun kaipaan tavallista kahvia. Nyt jälkikäteen en voi kuin todeta, että mitä ihmettä edes ajattelin! En ole kertaakaan tullut kaivanneeksi suodatinkahvia (päinvastoin, siitä saa kyllä töissä tarpeekseen), joten Lattissima Pro ei ole heivahtanutkaan paikaltaan sitten huhtikuun. Ainoa tilanne, missä tavalliselle keittimelle voisi olla tarvetta olisi suuremman luokan kekkerit, joissa tarvitaan pannullinen jos toinenkin kahvia. Sen sijaan iltakahvit ystävien kesken tai brunssihetket muutaman hengen porukalla onnistuvat baristaa leikkien kyllä mainiosti. Lattea vai cappuccinoa? Miedompaa vai vahvempaa kahvia, vaiko kenties kofeiinitonta?

Kahvikoneesta kertovassa postauksessani monia kiinnosti käytännön asiat, kuten kahvikapselit sekä koneen puhdistus, josta minun toivottiinkin erikseen vielä kirjoittavan. Kapseleita voi tilata netistä Nespresson omilta sivuilta, sekä nykyään ostaa myös paikan päältä Boutiquesta Helsingistä (Keskuskatu 3), jossa olen itsekin jo ehtinyt asioida täydentämässä varastoja. Boutiquesta löytyy myös kapselien kierrätyspiste, mikäli omasta taloyhtiöstä ei löydy paikkaa metalleille.

Entäs se koneen puhdistus sitten? Kuvittelin etukäteen puhdistuksen ja muun kahvikoneen “huollon” olevan jotenkin kovin vaikeaa, mutta onneksi näin ei kuitenkaan ollut. Mainitsinkin tuolloin jo maidonvaahdottimen automaattisen napin painalluksella tapahtuvan puhdistuksen, joka on ollut iso plussa etenkin keskellä kiireisiä aamuja. Kunhan muistaa vain asettaa alle kupin laskevaa vettä varten ja välttää näin pienen vedenpaisumuksen keittiön pöydällä, kröhöm ;) Vaahdotinosa kokonaisuudessaan taas puretaan osiin ja suositellaan käyttämään tiskikoneessa parin päivän välein, minä tunnustan tekeväni tätä noin kerran viikossa. Kuppitelineen alla olevaa ritilikköä ja muita osia taas ei saa laittaa koneeseen, mutta sitä on hyvä pyyhkiä kostealla liinalla. Suosittelen kurkkaamaan esimerkiksi tämän videonpätkän, jossa esitellään niin kahvin valmistus kuin koneen putsauskin pähkinänkuoressa!

Siinäpä muutamia omia käytännön kokemuksiani näin muutaman kuukauden yhteiselon jälkeen. Kahvihetki on yhä päivän paras hetki, joko termarista työpöydän äärellä hörpättynä taikka kotona myöhäisen iltapäiväkahvin muodossa. Usein juon kahvin ihan sellaisenaan, mutta nyt olen nautiskellut muun muassa mansikoiden ja tumman suklaan taivaallisesta yhdistelmästä. Niiin hyvää! Kahviin liittyen toinen heikkouteni on muuten kauniit asiat ja erityisesti suloiset kupit ja mukit, joita kaapit jo pursuavat entuudestaan. Voisihan sitä silti piipahtaa lähiaikoina vaikka taas Riviera Maisonin liikkeessä, ei kai kahvimukeja voi olla liikaa? :)

Yhteistyössä Nespresso

9 thoughts on “My Nespresso

  1. Moikka!! Ei liity nyt tähän postaukseen, mutta samanlaisen iho omaavana minua kiinnostaisi ihan hirveesti millä puhdistat kasvosi? Kosteusvoiteistasi oletkin postannut ja niistä on ollut todella iso apu. Kiitos :)

  2. Minäkin ehdin haaveilla tästä pitkään ja ai että sitä aamujen autuutta nyt, kun kone nököttää keittiössä ;) Voin suositella tätä yksilöä kyllä vilpittömästi – olen ollut todella tyytyväinen!

  3. This has definitely been a great choice – I'm an extremely happy coffee lover now! Hopefully you'll get those mugs – they're so cute and useful as well with the plates. Happy birthday in advance, Carian! :)

  4. Voi kiitos – aivan ihanaa palautetta! Ihan tuli hymy huulille :) Sellaisen leppoisan fiiliksen toivonkin täältä välittyvä ja se tunnelma on paljolti kyllä myös teidän lukijoiden ansiota!

  5. Heippa! Olen jo vuosia käyttänyt Biothermin Biosource-sarjan herkälle iholle tarkoitettua puhdistusainetta, johon olen ihan jumiutunut. Onpa kiva kuulla, että omista luottotuotteistani on ollut sinullekin apua! Ei kestä kiittää :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *