Hello Weekend!

Myöhäiset huomenet täältä! Vietimme eilen taas siskojen iltaa toisen siskoistani luona, haimme Tokyo55:sta takeaway sushit ja katsoimme Ei Kiitos– leffan irttareita popsien. Siinä olimme kolme siskosta viekukkain sohvannurkassa viltin alla, hih :) Jäin hieman extempore siskolleni vielä yöksi, joten aamupalakin syötiin yhdessä pitkän kaavan mukaan.

Viikonlopuista osaa kyllä ottaa taas ihan eri tavalla kaiken ilon irti, kuin mitä opiskellessa. Toki silloinkin nauttii täysin rinnoin hieman pidemmistä aamu-unista, mutta opiskelijana ei ole kuitenkaan sidottu samanlaiseen rytmiin kuin mitä työssäkäyvänä. Työviikot kuluvat kyllä ihan hurjaa vauhtia! Myös bloggaamiseen on täytynyt opetella uutta rytmiä, kommentteihin ei voikaan enää vastailla keskellä päivää tai käydä läpi sähköposteja iltapäiväkahvilla. Toivottavasti maltatte kuitenkin pysytellä siellä ruudun takana, vaikka täällä välillä vähän hiljaisempaa ja hidastempoisempaa onkin ;)

Aamupala on kyllä yhä päivän paras hetki, niin arki- kuin viikonloppuaamuinakin. Herään töihinkin puoli tuntia tarvittua aikaisemmin, jotta voin kiikuttaa aamiaisen sohvalle ja juoda rauhassa latteni läppärin ääressä. Inhoan yli kaiken kiirettä aamuisin, joten pihistän sitten vaikka vähän unista, jotta päiväni alkaisi mahdollisimman mukavasti. Yleensä teen vielä toisen kahvin mukaan, jonka hörpin termarista töiden lomassa.

Nyt sen sijaan salikamat kasaan ja liikkeelle! Olen vihdoin Helsinkiin kesäksi muutettuani saanut salillakäynnin osaksi arkeani. Pirteän väriset treenikamppeet saavat ainakin minuun vielä lisää motivaatiota, välineurheilija mikä välineurheilija ;) Oikein letkeän leppoisaa viikonloppua kaikille! Palaan viimeistään huomenna Lahjaideat-arvonnan voittajan kanssa – pahoittelut että sekin on kiireiden keskellä venähtänyt.

24 thoughts on “Hello Weekend!

  1. Ihania kuvia taas kerran :) Nuo kengät ovat muuten aivan upean väriset! Hauskaa viikonlopun jatkoa, Jonna! :)

  2. Mä niin voin samastua tuohon viikonloppuaamunautiskeluun työviikkojen keskellä. :-) Se on kyllä sitä parhautta ja niitä osaa silloin arvostaa todella. ♡ Nyt lomallakin viikot ovat olleet melko lailla täynnä ohjelmaa, mutta onneksi viikonloppuna on saanut nukkua ja nauttia aamuista. :-)
    Mitäs muuten tykkäsit Ei kiitos-leffasta? Itsekin olen ajatellut sen vuokrata… :-)
    Mukavaa lauantain jatkoa muru! :-)

  3. Missä salilla käyt? :) oletko tykännyt? Etsin uutta salia niin tiedustelen vain!

  4. Herkullisen näköistä aamupalaa – tuoreita marjoja, nam! Mansikoista ja mustikoista tulee niin ihanan kesäinen olo :) Mukavaa viikonloppua!

  5. Kiitos Zandra :) Hih, kengät ovat kyllä niin pirteän väriset, ettei niille kertakaikkiaan voi sanoa “ei huvita treenata” ;) Samoin sinulle ihana!

  6. Juurikin näin, osaa ihan eri tavalla arvostaa viikonloppujen autuutta :) Ei kiitos oli ihan viihdyttävä, ehkä välillä vähän paikallaan junnaava, mutta ainakin sai nauraa paljon! Ihanaa sunnuntain jatkoa sinne <3

  7. Käyn Fitness24Sevenillä. Ainakin omiin tarpeisiini se on just eikä melkein – siisti ja kodikas ja ennen kaikkea superedullinen :) Lisäksi kiva kun toimipisteitä löytyy useampia, joissa voi käydä.

  8. Minulla on koko kesä yhtä mansikoiden popsimista, en vain saa niistä tarpeekseni! Oikein mukavaa sunnuntaita sinne :)

  9. Oh I love the combination of oatmeal, strawberries and banana slices – soo good! :) Have a lovely Sunday!

  10. Hih, eikös! Meinasin ensin hankkia jotkin pinkit, mutta olivathan nämä nyt vielä asteen verran pirteämmät ;)

  11. Oi mitkä kaunokaiset noi kengät ovat! <3 mistä olet ostanut ja paljon maksoi? Itselläni nimittäin olisi tarvetta uusille salikengille.. ;)

  12. Eikö olekin päheät! Tilasin omani Sportamorelta ja hinta oli tuolloin jonkin kamppiksen aikaan noin sadan euron paikkeilla. Kokoja oli enää aika vähän jäljellä, mutta samoja löytyy yhä myös ainakin Zalandolta myynnistä :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *