Bag Crush

Laukkuhaaveita taas pitkästä aikaa! Niiden rintamalla onkin ollut aika hiljaista viime aikoina, eikä mielessäni ole ollut mitään tiettyä laukkukandidaattia kokoelmani jatkoksi. Pari viikkoa takaperin käydessäni ystäväni seurana Mulberryn liikkessä eksyin kuitenkin hypistelemään erästä jo aiemmin katselemaani mallia, nimittäin Medium Lilyä. Laukkuhan onkin vilahtanut täällä jo haaveiden joukossa viime joulun tiennoilla, joten ihan mistään uudesta ihastuksesta ei ole kyse!

Oma Soft Spongy-nahkainen musta Lilyni on ollut joka sentin arvoinen ja ollut aivan hurjan kovassa käytössä, kuten olette varmasti voineet huomata. Laukun kaunis ulkonäkö ja yksinkertaisuus ovat niin paljon mieleeni, mutta ennen kaikkea olen kokenut mallin todella käteväksi. Miksikä en siis hankkisi vielä jonain päivänä samaa, mutta suuremmassa koossa ja eri värisenä?

Värivalinta olisikin sitten aikamoinen pulma. Deer Brownista pidän edelleen kaavailtuani ensin ostavani Del Reyn siinä sävyssä. Juuri tätä mallailinkin liikkeessä olallani ja voi pojat, että se näyttikin hyvältä. Toisaalta jokin kiva väripilkku olisi myös tervetullut kokoelmaan, joko kesäinen raikas punainen tai enemmän syksyyn ja talveen sopiva mieletön viininpunainen. Tämä kinuskinruskea voisi kuitenkin ehkä olla se käytännöllisin ja monipuolisin valinta. Kuulisin mielelläni Deer Brown-sävyisten Mulberryjen omistajien kokemuksia, miten on esimerkiksi laukun ja sadesään laita? Tietysti jos joltakulta sieltä ruudun takaa löytyy Medium Lily, kirjoitattehan sanasen kommenttiboksiin ;)

Laukku näytti tosiaankin hyvältä olallani, vaikka itse sanonkin. Pientä Lilyä tulee usein kannettua pitkällä hihnalla joko crossbodyna tai olalla, mutta tämän miellän jotenkin kaikista kauneimmaksi lyhyellä ketjulla olalla pidettynä. Medium Lilyn hinta on kuitenkin aika hurja, joten tätäkään kuten muitakaan Mulberryjani en ajatellut hankkia normaalihintaisena. Josko vaikka kesän alennusmyynneissä sattuisi tärppäämään?

Haaveillaanko siellä tällä hetkellä jostakin laukkuyksilöstä? :)

It’s time for some bag dreaming again! I haven’t really had anything specific on my mind lately, until a few weeks back I was keeping my friend a company at the local Mulberry store. While my friend was looking around I found myself trying on a bag that had been on my cravings list. I’ve been really satisfied with my black soft spongy Lily bag, so every once in a while I’ve also thought about getting one in Medium size as well.

Deciding the colour would be difficult, since there are so many beautiful alternatives! I’ve really liked the Deer Brown colour and it was also my other option for my Del Rey. I have to say though, that a pop of some colour would be a great addition to my bag collection. How about a Poppy Red or a Oxblood? Mulberry prices are so high nowadays that I would like to find my Medium Lily either in second-hand or from an outlet store. First I’ll keep my eyes open in the upcoming summer sales!

31 thoughts on “Bag Crush

  1. Onpa ihana sävy tuo poppy red! <3

    Täällä odotellaan juuri kuumeisesti uutta Korsin laukkua kotiutuvaksi! Toivottavasti postimies kiikuttaisi paketin luokseni jo ennen viikonloppua. En malta odottaa enää! :D

  2. Itselläni on deer brown sävyinen del rey, jonka hankin bicester villagesta pääsiäisenä. Oon käyttänyt laukkua kosteammillakin keleillä, eikä siihen kyllä ole mitään jälkiä tullut. Aivan ihana valinta tuo Deer Brown sävy on ollut :)

  3. Haa, täällä samaa laukkua katsellut! Oma Lilyni on ollut todella käytetty. Viininpunainen olisi oma toiveväri. Uudet totetkin olivat hurjan kivoja. Oletko tykännyt Del Reystä? Siitäkin olisi se viininpunainen… Mukavaa viikonloppua, Jonna!

  4. Lily keskikokoisena on oikeastaan eka Mulberry mitä mä olen oikeasti miettinyt, mutta niin harvassa mallissa on hopeiset metalliosat, mitkä on ihan must mulle! :/ Pistin juuri pari mun laukkua myyntiin, koska jäivät tosi vähälle käytölle, kun ostin ne liian nopsan harkinnan jälkeen ja mulla siintää niiden myynnin jälkeen mielessä yksi upea Balenciaga… ;)

    Laukkuhaaveet on kyllä mahdottomia, eivät lopu koskaan! :D

  5. Mulla on normaalikokoinen Lily Deer Brownina ja toki oon suojannut sen Collonilin suihkeella (mutta en sillä geelillä, en oo saanu sitä vieläkään aikaiseksi..). Ulkopinnassa ei oo yhtään ainutta vesipisaran jälkeä, vaikka yhtenä hellepäivänä sadekuuro yllättikin! Läpän sisäpuolelle oon jostain saanut yhden pienen pisaratahran, mutta muuten se on moitteettomassa kunnossa. Voin siis suositella DB:ia värinä. Toivottavasti tästä on apua! :)

  6. Lily on malliltaan niin ihana ja klassinen, että sen voi hyvinkin omistaa kahdessa värissä! Itse haaveilen tällä hekellä Small Del Reystä juuri Deer Brownissa :) Hassua, en ole aiemmin tainnutkaan kommentoida, vaikka pitkään olen blogiasi lukenut. Täytytyykin ryhdistäytyä ;)

  7. Hei Jonna. Onko sinun musta lilysi kestänyt hyvin käyttöä? Eli esim, miten ketju käyttäytyy pidemmän ajan jälkeen ja onko kultaus pysynyt uudenveroisena? Tuo viininpunainen medium lily näyttää todella kauniilta, jonkin verran on tullut del rey mallia vastaan viininpunaisena ja se on kyllä klassinen upea väri:)

    Hyvää viikonloppua:)

    -Susanna

  8. Punainen Lily on keikkunut ostoslistalla jo ikuisuuden, niin ihana väripilkku <3 Nyt olen ruvennut tosin harkitsemaan myöskin tuota Medium-kokoa - olisi täydellinen lisä laukkujeni joukkoon ;) Täytyy toivoa, että löytyisi kesän aleista roimalla aleprossalla!

    Ja deer brown on kaunein omistamani laukku :) Sopii ihan kaikkeen ja on sävyltään sopivan neutraali mutta juhlava. Sateesta ei ole ollut moksiskaan, tosin rankkasateelle en ole sitä altistanut ;-) Suosittelen, sopisi sinunkin olalle kuin nakutettu!

    -smalllthingselina

  9. Lily on kyllä upea laukku koosta riippumatta. ♡ Sopii kyllä niin hyvin sekä arkeen että juhlaan. Huomenna olisi taas tarkoitus käyttää juhlassa laukkua. :-)
    Oma laukkuhaaveeni taitaa tällä hetkellä olla LV eli Eva ja toinen on Keepall. ♡ Vaikka noita haaveitahan on useitakin… ;-)
    Ihanaa viikonloppua muru! ♡

  10. No sanos muuta! Ihan superherkullinen.. :) Voi kuulostaa hyvältä, toivottavasti ehdit saada paketin käsiisi, niin pääset paijailemaan uutukaista heti viikonloppuna! Oikein rentouttavaa viikkistä, Noora :)

  11. Oi, mikä löytö! Ihan mahtavaa, että sinäkin löysit Del Reyn outletista :) Ja tosi kiva kuulla, että Deer Brown on kestänyt kosteuttakin. Alexani myötä olen tullut vähän araksi vaalean nahan käytön kanssa, siinä kun näkyy heti pisaran jäljet, mutta tietysti tuolla Soft Grainy-nahalla ja sen tekstuurilla voi myös olla osuutensa asiaan. Kiitos Riikka kun jaoit kokemuksiasi!

  12. Great minds think alike ;) Tuossa viininpunaisessa on kyllä sitä jotain.. Voi olen tykännyt Del Reystä niin paljon! Se on viimeisen parin viikon ajan kulkenut käsivarrellani päivittäin töissä ja voi että siitä pidänkään. Se on mielettömän kaunis, loistavan kokoinen ja mitä vielä.. :) Kiitos Marjukka ja ihanaa viikonloppua sinullekin!

  13. No voihan! Tuosta löytyy ainakin musta hopeisilla metalliosilla, olethan kurkannut sen? :) Minunkin täytyisi tehdä pieni laukkuinventaario, olen vain niin mahdottoman huono luopumaan, heh. Kuulostaa hyvältä ja tosiaan, laukkuhaaveita niitä aina vain riittää!

  14. Minä en ole geelistä kuullutkaan, suositellaanko jotain sellaistakin suoja-aineeksi? Itsekin olen käyttänyt tähän mennessä vain Collonilin suihketta. Ja ihan loistava kuulla, että Deer Brown on kestänyt sadekuuronkin, Alexaan nimittäin jää yksikin pisara heti nahkaan. Kiitos sinulle – tästä oli ehdottomasti apua, joskin laukkukuume tietysti kasvoi.. ;) Ihanaa viikonloppua!

  15. Olen ennen aina jotenkin vierastanut laukun omistamista kahdessa värissä, mutta Lily taisi kääntää kelkkani.. ;) Voi Small Del Rey on myös aivan ihana, katselin sitäkin sivusilmällä liikkeessä vieraillessani. Ihana että nyt innostuit jättämään jäljen – kiitos kun kommentoit, Elisa! :)

  16. Heippa Susanna! Lily on ollut ahkerassa käytössä nyt kohta parin vuoden ajan ja se näyttää yhä kuin uudelta. Jos hihnaa syynää ihan supertarkkaan, on ketjun sisällä kiertävissä nahkaosissa ihan snadia kulumaa, mutta siis todella pientä eikä mitään häiritsevää. Kultaukset ovat myös säilyneet hyvinä, joten täältä saat kyllä lämpimät suosittelut Lilylle :) Viininpunainen on kyllä valtavan kaunis väri laukussa(kin)! Mukavaa viikonloppua sinullekin :)

  17. Punainen Lily voisi ehkä hyvinkin päätyä kesän aleihin, kannattaa pitää silmät siis auki ;) Olenkin ihastellut DB-lilyäsi, on tuo väri vaan niin kaunis. Mitään nudea ei laukkukokoelmastani löydykään, joten Medium Lily tosiaan sopisi niin sinne kuin olallenikin kuin nakutettu! Ihanaa viikonloppua, Elina :)

  18. Sanopa muuta – laukku on ihanan muunneltava! Sinun Lilysi on niin kovin söpönen myös :) Keepall on kyllä upea, mikäli ei Longchampin Weekenderiä jo löytyisi, niin yrittäisin etsiä sitä käytettynä ja kauniin patinoituneena. Ihanaa viikonloppua ja oikein mukavia juhlia huomiselle!

  19. Ainakin Mulberryn sivuilla sitä tarjotaan laukun oston yhteydessä ja Purse Forumillakin sitä kehuttiin. Ilmeisesti se muodostaa laukun pinnalle pidempään kestävän suojan kuin mitä pelkkä suihke saa aikaan.

  20. Ah, noi Mulberryn laukut on kyllä niin kauniita!! Ehkä jos joku päivä saisin kotiutettua yhden itselleni.. :)

  21. Itseltäni löytyy medium lily mustana. Laukku on aivan mahtava, kun sen sisään menee mm. sateenvarjo. Se on uskomattoman tilava laukku, jonka ostamista ei voi kun suositella :) Yli vuoden laukku keikkunut olalla ja olen edelleen ihan rakastunut siihen :D

  22. Mulberryn Usan sivuilla ale on jo alkanut ja sielläpä tuo haaveesi on mukana. Usein samat alet tulee Eurooppaankin, joten tervetuloa jokapäiväiseen alekyttäykseen ;). Nimim. Pienempää Lilyä kyttäävä

  23. No siis kuten olen sanonutkin, niin haaveissa on Lily ja viimeaikaisten yllättävien ja ihanien onnistumisten jälkeen olen päättänyt sen vihdoin hankkia. :) Väri ja koko mietityttävät edelleen, pitäisi ehkä käydä hypistelemässä näitä kaunottaria ihan livenä. :P

  24. Hei tuo sateenvarjo on toden totta kyllä tärkeä mahduttava! :D Pieneen Lilyyni saan minisontsan juuri ja juuri mahtumaan, mutta sitten ei jääkään tilaa oikein millekään muulle. Medium voisi olla niin näppärä, kiva kun jaoit kokemuksiasi :) Ja o-ou, US:n sivuilla Deer Brown näyttää olevan kesäaleissa…

  25. Oh my!! En olisi uskonut, että juuri tämä Deer Brown voisi tulla aleihin, kun ei ole kuitenkaan mikään sesonkiväri.. Täällä olen nyt kuolaillut US:n sivuja ja miettinyt kuumeisesti, pitäisikö laittaa joku laukku myyntiin ja jäädä odottelemaan Euroopan aleja! :D Iso kiitos kun vinkkasit, toivotaan että sinulla tärppää Lilyn kanssa!

  26. Ihan hurjan paljon onnea kandista, Niina <3 Mikäs sen parempi tapa palkita itsensä, kuin hankkia jotain kauan haaveilemaansa :) Kannattaa käydä liikkeessä makustelemassa, mikä olisi sopiva koko ja väri sinulle. Vinkvink, että näköjään tuota Deer Brownia ainakin on tulossa kesän aleihin ;)

  27. Tämän postauksen innoittamana päätin taas piipahtaa Mulberryn nettisivuille ja oli hauska huomata, että he ovat laskeneet hintoja joidenkin tuotteiden kohdalla. Kerrankin näin, kun tuntuu joka merkin nostavan hintojaan koko ajan ylöspäin :D Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

  28. Joo tosiaan, huomasin saman liikkeessä käydessäni! Erään brittilehden mukaan Mulberry tulisikin alentamaan hintojaan, saa nähdä miten käy.. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin :)

  29. Mulla on maaliskuussa 21-v lahjaksi itselle ostamani medium lily deer brown värissä :) Laukku on edelleen virheetön ja kestänyt käyttöä hyvin.

    Sadesäällä en tykkää käyttää laukkua koska pelkään et se menee pilalle :D kerran kuitenkin alkoi satamaan kun käytin sitä, pyyhkäisin vain nenäliinalla kaikki näkyvät vesitipat pois eikä mitään jälkiä jäänyt. Voisin kuvitella että käytössä ja vuosien saatossa toi laukku vaan näyttää paremmalta ja paremmalta! :) Yritin ensin etsiä medium lilyä ebaysta ja muualta suolaisen hinnan vuoksi, mutta oli kuitenkin uutenakin kaiken rahan arvoinen!! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *