The One That’s Never Full

Pari päivää takaperin Emilia esitti kommenttiboksin puolella toiveen, josko voisin tehdä postauksen Louis Vuittonin Neverfullista omien kokemuksieni kera. Tämä sattui hauskasti, sillä samaa toivottiin jo kauan sitten loppukesästä, mutta postaus valitettavasti jäi virumaan luonnoksiin. Näiden kesävaatteiden, rusketuksen häivähdyksen ja karkkiväristen kynsien kuvittamina onkin siis aika herättää tuo unholaan jäänyt postaus henkiin!

Olen ostanut omani kohta kolme vuotta sitten ylioppilaslahjaksi itselleni, joten näiden yhteisten vuosien aikana niin sen hyvät kuin huonotkin puolet ovat tulleet tutuiksi. Damier Azur-kuosinen laukkuni on suurinta kokoa, eli Vuittonin kokomerkinnöissä GM, enkä ole katunut valintaani päivääkään. Pelkäsin alkuun sen olevan jättimäinen olalla 160:n sentin varrellani, mutta koko on kuitenkin osoittautunut loistavaksi niin yliopistolle kuin esimerkiksi lentokoneen käsimatkatavaralaukkunakin. Malli on siitä näppärä, että jos laukkua ei tarvitse ahtaa ihan täyteen, voi kulmat taittaa kätevästi sisään, jolloin se on hieman sieppeämpi kooltaan eikä esimerkiksi ole ihmisten tiellä tungoksessa.

Neverfull on ollut erityisen uskollinen kirjastokeväinäni, jolloin se on kuljettanut sisällään päivästä toiseen valtavan määrän kirjoja, kansioita, papereita, eväitä… Se on ollut usein niin täynnä, että pelkäsin omien voimieni jo loppuessa hihnojenkin ratkeavan. Niiden kuitenkin huhutaan kestävän jopa 200 kiloa, tiedä sitten kuinka legendaa tuo on, mutta ihan heppoiset ne eivät kuitenkaan ole ;) Laukku itsessään on tietysti todella kevyt, mikä helpottaa suurien tavaramäärien raahaamista, ja tämä onkin valintani lähes aina tarvitessani mukaan läppärin. Neverfulliin mahtuu helposti esimerkiksi mökkiviikonlopun tavarat.

Ainoana miinuksena keksin sen avonaisuuden, Neverfullissa kun ei ole vetoketjua tai mitään suojaavaa läppää. En ole kuitenkaan varsinaisesti kokenut sitä arkikäytössä itse ongelmaksi, säilytän arvotavaroita kuten lompakkoa ja puhelinta usein sen suuressa vetoketjullisessa sisätaskussa. Lentomatkoilla taas minulla on tapana kiinnittää sisällä olevaan nipsuun kiinni pikkuinen Pochetteni, josta paitsi löydän kätevästi mm. passin ja lentoliput, ovat tärkeimmät tavarat myös suojassa. Suurempiin kaupunkeihin reissatessa Neverfull jää usein kuitenkin varmuuden vuoksi hotellille ja käytän ulkona liikkuessa mielummin vähemmän avonaisia laukkuja.

Olen ollut Neverfulliin äärimmäisen tyytyväinen ja käytän sitä lähes vuoden ympäri, enimmäkseen kevät- ja kesäaikana, johon se sopii vaalean kuosinsa vuoksi mainiosti. Suuri plussa tulee myös canvaksen helppohoitoisuudesta, laukku on pysynyt puhtaana tällaisen sottapytynkin käytössä. Olen tehnyt canvaksen puhtaanapidosta postauksen, joka löytyy täältä.

<

Tämä on ollut ihka ensimmäinen Vuittonini ja laukulla tulee olemaan vielä monenmonta käyttövuotta. Kävinkin kesällä Esplanadin liikkeessä painattamassa pitkän pohdinnan jälkeen nimikirjaimeni laukun kahvaan, jolloin laukku tuntuu vielä himpun verran enemmän “omalta”.  Näin tällaiset värittömät painatukset töissä asiakkaalla toissa kesänä ja siitä lähtien ne kummittelivat mielessäni. Nyt painatus on vihdoin mahdollista tehdä myös Helsingin liikkeessä, se ei maksa mitään ja onnistuu usein odottaessa, mikäli hommasta vastaava henkilö on paikalla. Värejä ja kokoja on mistä valita, mutta itse ihastuin juuri tähän pelkkään painatukseen – kiva huomaamaton yksityiskohta.

Niin paljon kuin Neverfulleja viliseekin katukuvassa, niin haaveilen omistavani sen jonain päivänä myös tummemmassa Monogram-kuosissa, mikäli käytettynä sellainen tulisi joskus vastaan. Toivottavasti tästä oli jollekulle Neverfullia harkinnelle apua :) Laukku jakaa varmasti mielipiteitä suuntaan ja toiseen, kumpaan kastiin te kuulutte?

One of my readers asked me if I could make a post about my Louis Vuitton Neverfull including my own experiences with the bag. I happened to got a request like that already in last summer, but unfortunately the post ended up lying on my drafts. So here it is then!

I bought my Neverfull in Damier Azur for almost three years ago as my graduation present. I decided to go with the size GM, which I assumed to be too large for me at first, but it’s definitely been the right choice for me. The size is perfect for days when you have to carry your whole life with you, but then again you can also fold those corners in to make it look a bit smaller. 

All in all – I’ve been more than happy with my purchase. I know that we will have a plenty of great years together so I even hotstamped my initals to it a few months back. Although Neverfull is probably the most seen LV bag on the streets I’ve been dreaming about getting another one in Monogram some day. I think there’s a reason for it’s popularity – it’s truly such a practical bag! :)

67 thoughts on “The One That’s Never Full

  1. Voi kiitos tästä postauksesta, tästä oli todella suuri apu!(: olet ihana kun jaksoit sen tehdä<3 taidankin tietää mikä on seuraava laukkuhankintani:D

  2. Kuten ehkä tiesitkin, täällä on yksi kannattaja. :-) Neverfull GM Ebene toimii työlaukkuna ja eipä ole paljoa muita laukkuja tarvinnut mukana kantaa. On kyllä ihan huippu. :-) Lisäksi minulla on MM Monogram ja se on myös paljon käytössä, koska kaupunkiin mennessä sinne mahtuu kaikki tarvittava. :-) Itselläni on sisällä MiniPochette kiinni puhelimelle ja Pochette olisi harkinnassa… ;-) Siihen mahtuisi juurikin nuo tarvittavat.
    Täällä siis tykätään. ♡

  3. Hei, kävin juuri ennen joulua hankkimassa oma Neverfullini tuossa samaisessa valkoisessa värissä ja hyvin on toiminut talvilaukkuna, vaikka kevättä ja kesää odotankin jo saapuvaksi. Seuraava haave on samainen tummassa sävyssä mutta Damier kuosilla, ehkä jo ensi syksyksi.

  4. Ihanaa että teit tällaisen! Olisin itsekkin pyytänyt sinua tekemään tällaisen mutta nyt ei tarvitsekaan ;)

  5. Vitsit Neverfull on mullakin pyörinyt mielessä viime aikoina ja tämä postaus ei nyt yhtään helpottanut laukkukuumetta ;) Itselläni on vaatekaapissa selkeä rako laukulle, johon todella mahtuisi kaikki tarvittava koulua varten ja mikään laukku ei vaikuta olevan siihen tarkoitukseen parempi kuin Neverfull! Hih olipa kiva törmätä eilen ( vain toissapäivänä?)! Ihme ettei aiemmin olla törmätty vaikka Vaasassa molemmat pyörii :)

  6. Osuipa kivaan saumaan tämä postaus – itsellä nimittäin myös aikeissa hankkia laukku itselle ylioppilaslahjaksi sekä ikäänkuin tulevan pääsykoekevään piristäjäksi ;)

    Olen haaveillut Neverfullista GM-koossa jo vuosia, enkä silti ole päässyt päätökseen kuosista, tuppaa olemaan ikuisuusongelmani!

    Neverfull tosiaan näyttäisi olevan hurjan suosittu, jonka takia vielä hetki sitten hieman epäröinkin oman korteni kekoon kantamista.
    En kuitenkaan ole törmännyt kivaan, vastaavan kokoiseen veskaan (vinkkejä?) niin ei kai se auta muuta kuin liittyä joukkoon :)

    -Minna

  7. Itse meinasin myydä kyseisen laukun juuri siitä syystä, että niitä tulee vastaan jokatoisella. Tulin kuitenkin katumapäälle ja onneksi en sitä myynnyt, menee kaikkialla ja kesällä ihana käyttää, kun on ainoa vaalea laukkuni.

  8. Hyvä postaus! Itse nimittäin oon jo jonkin aikaa pohtinut kyseisen laukun hankkimista, mutta koko on mietityttänyt. Haluaisin tosi kovasti juurikin tuon isoimman, mutta oon miettinyt ihan samaa, että näyttääkö se hassun valtavalta tällasen 160cm pätkän kainalossa! Oon lukenut muista blogeista jonkin verran noita kokovertailuja MM ja GM kokojen välillä mutta nyt sain vasta vastauksen varsinaiseen “ongelmaani” :D Kiitos siis siitä! ;)

  9. Neverfull on kyllä tosiaan aivan loistava laukku :) Täytyykin käydä uudelleen lukemassa tuo postauksesi sen puhdistamisesta, sen verran likainen oma Azur Neverfullini on. Itseänikin hirvitti aluksi tuo GM -koko, kun olen sua vielä melkein 10 cm lyhyempi, mutta käytössä on osittautunut mitä loistavammaksi laukuksi, eikä se lopulta niin jättimäiseltä näyttänytkään.

    Ps. Kyntesi ovat kyllä aivan ihanat aina, hieman hävettää näiden omien kynsieni kunto :D

  10. Hei! Olen hommaamassa myös kyseistä laukkua ja mielestäni kaunein kuosi on juuri tämä vaalea. Ongelma on kuitenkin, että omassa käytössäni tarve painottuu syksyyn ja talveen (lääkisopiskelija ulkomailla, mukana pitää raahata kirjoista valkoiseen takkiin ja eväisiin) enkä ole vakuuttunut kuosin sopivuudesta talvivaatteiden kulkeen. Toivoisinkin, että voisit postata joitain asukuvia (vanhoja tai uusia) talvisten tai syksyisten vaatteiden kanssa. Kesäkuvia on niin helppo löytää ja aina ne ovat upeita, niin kuin omasi yllä :) Mutta talvivaatteet ja tuo vaalea kuosi…? Hmmm… Lisäksi kysyisin, että oletko käyttänyt jotain “base shaperiä” laukussasi? Näitä näkyy olevan kovasti myynnissä ja olen lukenut, että pohja venähtää helposti kuukausien (vuosien) saatossa.

    Kiitti jos ehdit vastaamaan ja jopa vielä toteuttamaan kuvatoiveeni! :)

  11. Kaunis laukku kyllä, ja laadun huomaa lähikuvista – ei näytä nahkahihnat juuri käytöstä kärsineen! Jälkikäteen punottaa poskia kun miettii nuoruutta ja parinkympin laukkuja rispaantuneine olkahihnoineen, nykyisin juuri tällainen laatulaukku tuntuisi siltä omalta. Taitaa itselläni jäädä tosin haaveeksi vielä pitkän aikaa, mutta mukava tietää että se tosiaan on koko rahan arvoinen :)

  12. Aivan ihana laukku<3 itse aion valmistujaislahjaksi pyytää juuri Neverfullia keväällä! :) Tämä postaus oli siis mullekin hyödyllinen :)

  13. Tää oli kyllä taas yksi päätöstäni tukeva postaus. Harkitsin yhdessä vaiheessa Neverfullia epinahassa, koska se ei ole ihan niin yleinen kuin tuo canvaksinen. Hinta tuolla epi-versiolla on kyllä ihan päätä huimaava ja lisäksi sitä ei saa, ainakaan tällä hetkellä, kuin MM:nä. Olenkin taipumassa sen kannalle, että ostan mieluummin Neverfullin GM-koossa perusmallina (nyt kun osaisi päättää vielä Damierien välillä) ja sitten tarvittaessa toiseksi vaikkapa Michael Korsin Jet Set Toten, jos nahkaista tilavampaa laukkua kaipaan.

    Tuosta monogram-Neverfullista muuten sen verran, että jos haikailee sitä uutena, kannattaa toimia pian. LV on uudistamassa laukun tuota versiota niin, että jatkossa siihen kuuluu mukaan pieni pochette (ja hintaa parisataa lisää).

  14. Oih miten kauniita kuvia (ja ihana rusketus sinulla!) :) Myönnän, että oma päätös hankkia Neverfull johtui pitkälle kovasta hehkutuksesta, josta se on saanut nauttia milloin missäkin blogissa. Sinun kaunistakin kauniimmat kuvasi eivät lainkaan helpottaneen laukun ostoapäätöstä hih ;) Mutta erittäin tyytyväinen olen ollut tähän hankintaan kaikin puolin! Neverfull on ihan ykköslentolaukkuni ja niinä päivinä kun täytyy tosiaan kantaa se 5kg lakikirjoja + esim. jumppakamat mukana niin tämä laukku tekee kyllä tehtävänsä mukisematta :)
    Ja hei, ihanaa kun linkkasit tähän postaukseen mukaan nuo puhdistusvinkit! Niille tuleekin heti tänään käyttöä! :)

    Maria / Petite Living

  15. Heips Jonna! Hämmästelen usein miten hyvin sun postaukset osuu ja uppoaa! On hauskaa bongailla sun kollaaseissa ja asukuvissa samoja juttuja mitä itsellänikin. Tämä Neverfull-postaus tuli prikulleen oikeaan aikaan, se on nimittäin mun kevään 2014 material craving #1 :) Kyseinen laukku on niin sievä ja tyttömäinen ja sopii täydellisesti kesään ja kevääseen. Viis siitä vaikka se keikkuu niin monen tytön olkapäillä, ehkä se vaan kertoo siitä kuinka käytännöllinen ja nätti laukku on kyseessä! Lähden parin päivän päästä Miamiin ja ajattelinkin katsastaa josko jenkkimarkkinoilta voisi saada sen hitusen huokeammalla..?
    Ihanaa kevättä sinulle söpis!

  16. Mulla on ollut pari vuotta Neverfull MM-koossa damier ebenenä. En voi muuta kuin suositella, maailman paras all-around-laukku. Sopii niin monenlaisten vaatteiden kanssa ja eri tilanteisiin. MM:kin mahduttaa huikeasti tavaraa ja pysyy kivan näköisenä, oli sitten tyhjä tai täysi. Mulla on useampi (kalliimpikin) LV:n laukku, mutta kyllä tämä on designiltaan kaikkein käytännöllisin ja onnistunein. :)

    Himoilen samasta laukusta myös monogrammina ja azurina, mutta antaa himon vielä yltyä. On noita laukkuja jo kuitenkin sen verran monta!

  17. Kiva postaus, kiitos. Neverfull on laukku, jonka malli minusta on kiva, mutta en oikein tykkää LV:n kuoseista. Toisaalta olen miettinyt tuota “sataa sisään” efektiä, tykkään vetoketjullisista tai läpällisistä laukuista sen takia. Toisaalta minä, joka ahdan laukun yleensä mahd täyteen en välttämättä olisi parasta kohderyhmää laukulle. Ainakin selkäni on sitä mieltä :D

  18. Ehdottomasti yksi näteimmistä laukuista mitä tiedän! :D Mulla olisi kanssa tää vaaleampi mielessä, jos nyt joskus saan sen verran säästettyä että sen saan ostettua..:D
    Tosi kiva postaus :)

  19. Kiva postaus ja ihania kuvia! :) Itsellekin Neverfull oli ensimmäinen hankinta Vuittonilta. Tällä hetkellä tosin vielä ainoakin, mutta toivottavasti se joku päivä tulee muuttumaan! Vaikka malli onkin erittäin suosittu, ei se omassa silmissäni vähennä sen arvoa ja miellykkyyttä. Se on vain niin täydellinen moneen tarkoitukseen!

  20. Olin viime keväänä Pariisissa ja LV:n lippulaivamyymälässä ajatuksena hankkia nyt itselle joko tämä laukku tai sitten se “putkikassimainen” (sorry tietämättömyyteni mallien osalta), mutta siellä iski a) runsauden pula ja totaalinen valinnan vaikeus ja b) nuukuus..mietin kauan, että laitanko laukkuun 600-1000euroa kun en ole varma, jaksanko laukkua kantaa vuosia, vuosia. Ostamatta jäi. No, yoiselta reissulta tarttui sitten aurinkohöyryissä “sama” laukku-feikkinä siis ajatuksella, että no kokeillaan mallia ja käytänmöllisyyttä ja jos tuntuu kesäkassina hyvältä, hankitaan sitten se ihan oikea.
    Mutta..jotenkin tämä avonaisuus vähän häiritsee, kun en tykkää, että laukkuni sisältö on nähtävissä kaikille, mitä se auttamatta tässä mallissa on. Mutta todellakkn nimensä veroinen varmasti! Vetää sisäänsä hurjan määrän kannettavaa!
    Summa summarum, olen päötymässä nyt kuitenkin toiseen malliin, kenties jopa pieneen, siroon LV-iltalaukkuun ja sitten arkikassiksi todennäköisesti marc jacobsin konjakinruskea hobo…
    Mutta nämä on niitä wishlist-hankintoja, jotka toivottavasti toteutuvat jos ei tänä vuonna, niin ensi vuonna sitten :)

  21. Hei, kuinka paljon tuollaisesta ihanuudesta joutuu pulittamaan? Itse olen jonkun aikaa ihastellut näitä katukuvassa ja blogeissa, mutta en ole saanut aikaiseksi alkaa katselemaan hintoja. Tiedätkö vaihteleeko hinnat ulkomailla?

  22. Mulla on damier ebene neverfull ja joskus himottaisi juuri tuo azur, se on kaunis ja ihana juuri kesällä! :)
    Ihanat muuten nuo sinun housut.

  23. Ihania kuvia! Tuli muuten tässä postausidea mieleen, voisitkohan tehdä inspiraatiokollaaseja mustan maksihameen yhdistämisestä eri asuihin? :)

  24. Olisihan tuo koonsa puolesta oikein loisto laukku juuri mm. kirjastossa käymiseen. Ulkonäössäkään ei ole mitään vikaa, mutta itseäni häiritsee juuri se, että kyseisen laukun näkee niin monella vastaantulijalla :( Itse olen täysin ihastunut LV:n Favourite laukkuun! Se toimittaisi täydellisesti hieman pienemmän laukun virkaa. Ehkä joku päivä lähitulevaisuudessa poistunkin LV: liikkeestä ruskean kassin kanssa :) Koskaan en ole liikkeestä vielä lähtenyt ostoskassin kanssa, joten kyseinen laukku olisi ihka ensimmäinen LV hankintani. Mieleeni juolahti myös ne painettavat nimikirjaimet, mutta Favourite mallissa ei varmaankaan ole oikein sopivaa kohtaa niille :(

  25. Tämä on kyllä nätin näköinen laukku. Pidän tästä kuosista enemmän kuin siitä “tavallisesta” :) Itselleni ei tämä kuitenkaan sopisi vetoketjuttomuuden takia, sen verran vainoharhainen olen eri laukkujen kanssa ulkona liikkuessani.. :D

  26. Voi kun ihana kuulla – ei kestä kiittää! Kävi niin sopivasti, että postaus oli viilausta vaille valmiina luonnoksissa :) Ja kiva jos tämän myötä vakuutuit Neverfullista!

  27. Oih, näppärää kun sinulta löytyy molemmat koot! Olenkin pohtinut, haluaisinko mahdollisen toisen Neverfullin samassa koossa vai MM. Jälkimmäinen vaan tuntuu niin pieneltä kun on tähän tottunut, mutta voisi olla käytännöllisempi juuri arjessa… Noh, saa nähdä :)

  28. Oi mukava kuulla, ihan uunituore Damier Azur siis siellä :) Minäkin käytän omaani vuoden ympäri, mutta erityisen hyvinhän se sopii juuri kevääseen ja kesään!

  29. Neverfull taitaisi tosiaan olla juuri SE laukku tuohon tarkoitukseen ;) Olipa tosiaankin kiva törmätä, olin kyllä aivan omissa maailmoissani tuolloin, hih! Eiköhän törmäillä toistekin vielä yliopiston käytävillä :)

  30. Onpa kiva kuulla, että ajoitus oli oikea! Tässä jos missä kelpaisi sitten kanniskella pääsykoekirjoja, mikään muu laukku ei ole parempi siihen tarkoitukseen kuin NF ;) Supersuosittu laukkuhan tämä on, mutta kirjoitinkin tuossa englanninkielisessä käännöksessä, että suosiolle on kyllä varmasti syynsä. Niin kätevä ja helppo malli, ettei ihmekään että se monen olalta löytyy :) Minä siis suosittelen lämpimästi!

    Tsemppiä ylioppilaskirjoituksiin ja pääsykokeisiin! :)

  31. Hyvä ettet ehtinyt omaasi myymään! Paljonhan näitä tulee vastaan, mutta toisaalta sehän vaan todistaa, miten pirun hyvä ja käytännöllinen malli tämä vaan on ;) Kesällä tämä on kyllä ihan ykkönen!

  32. Hei mahtavaa että tästä oli hyötyä! Ei kestä kiittää, täältä saat 160 senttiseltä tapilta täydet suosittelut ;)

  33. Käy ihmeessä lukaisemassa, täytyisi itsekin pitää pieni puunaustauko laukun kanssa.. :) Sinun kuvasi saavat kyllä aina haaveilemaan Neverfullista Monograminakin, se vaan tuntuu käyvän kaiken kanssa ja vuoden ympäri!

    Voi kiitoksia! Eikun kynsiä lakkailemaan sitten ;)

  34. Heippa Anne! Kuten sanottua, Damier Azur sopii tietysti erityisen hyvin kesään, mutta minä ainakin käytän omaani huoletta ympäri vuoden :) Laukku toimii hyvin simppeleiden yksiväristen neuleiden kera, kauluspaitojen ja vaikka minkä! Takkina käytän tämän kanssa yleensä ihan yksinkertaista villakangastakkia joko mustana, tummansinisenä tai harmaana, harmaa huivi kaulassa sopii superhyvin kuosiin. Toppatakkikin toki käy, omani vaan on punainen, niin koen että hillitymmät värit sopivat sen kanssa paremmin.

    Voin pistää toiveen ehdottomasti mieleen ja yrittää saada jonkun kuvaamaan asun ensi kerralla kokonaisuudesta NF:n kanssa :) Base Shaperiä en ole tähän hankkinut, yllättävän hyvin malli toimii minusta ilmankin, mutta se on varmasti ihan makuasia.

    Toivottavasti tästä oli jotain apua ja ehkä vahvistusta Neverfullin hankintaan :) Palaan asukuvien kanssa toivottavasti pian!

  35. Totta muuten – lähikuvista näkee hyvin että nahkaosat eivät juurikaan ole kärsineet. Tämä on kyllä ollut säästämisen arvoinen laukku ja rahalle on tosiaankin tullut vastinetta :)

  36. Tuo kuulostaakin hyvältä kompromissilta! MK:n Jet Set Tote on tosi kaunis malli ja reippahasti halvempi kuin epi-nahkainen NF. Vaikea päätös sinulla edessä, molemmat Damierit ovat kyllä hyviä vaihtoehtoja :)

    Muistankin lukeneeni tuosta juuri jostain ja kurkkasin sivuille, huhheijaa mitä hintoja! Itselläni olisi kuitenkin toiveissa hankkia Monograminen Neverfull juuri käytettynä ja patinoituneena sitten jonain päivänä :)

  37. Rusketusta täällä kyllä kaipaillaann.. ;) Neverfull on kyllä ainakin omasta mielestäni kaiken sen hehkutuksen arvoinen, kuten sanottua niin sen suosiolle on varmasti syynsä! Kiva kuulla, että olet ollut omaasi tyytyväinen – teit kyllä hurjan hyvän löydön :) Ja nyt vaan laukkua puunailemaan, pitäisi muuten itsekin puhdistaa tuo kesän pölyistä!

  38. Heippa Lolanen! Ihana kun kommentoit pitkästä aikaa :) Ja onpa kiva kuulla, että postaus osui noin hyvään saumaan! Olen kanssasi prikulleen samaa mieltä, laukun suosio kertoo vaan sen käytännöllisyydestä. Muistelen joskus jostain lukeneeni, että Jenkeissä LV olisi jopa himpun verran kalliimpi.. Täällä tuon GM-koon hinta näyttäisi nyt olevan reippaat 700e, joten kannattaa tietysti käydä katsastamassa :)

    Pieni kateus iskee tuosta Miamista – oikein ihanaa matkaa ja kivaa kevään odotusta!

  39. Kiva kuulla kokemuksia MM-koostakin! Olen pohdiskellut, että jos tähän samaan malliin vielä päädyn, niin olisiko se järkevämpää hankkia monipuolisuuden vuoksi tuossa keskikoossa. Se voisi olla vähän näppärämpi arkeen :)

    Ylempänä vinkattiin, että Monogram Neverfull malli uudistuu – sisälle tulee Pochette ja ilmeisesti sisävuori vaihtuu punaiseksi, parin sadan euron hinnannoususta puhumattakaan. Kannattaa siis pitää tämä mielessä, mikäli meinaat uutena tuon Monogramin joskus vielä hankkia :)

  40. Ei kestä kiittää, kiva jos tykkäsit! Ymmärrän hyvin, kuosit eivät varmastikaan ole kaikkien makuun. Tämä olisi kyllä juuri kätevä malli “täyteenahtajalle”, tilaa kun riittää ja materiaali itsessään on kevyttä :)

  41. Eikun säästöprojekti käyntiin, tämä on varmasti jokaisen pennin arvoinen! :) Kiitos paljon Jessika, kiva jos tykkäsit!

  42. Kiitos Elisa! :) Todella hyvin sanottu, suosio ei minunkaan silmissäni vähennä sen arvoa. Päinvastoin, kertoo vain mallin käytännöllisyydestä! Ymmärrän kyllä kuitenkin, että on myös ihmisiä, jotka eivät sitä halua sen takia ehkä hankkia :)

  43. Ymmärrän hyvin, että avonaisuus häiritsee mallissa! Itseäni se ei ole haitannut, paitsi tosiaan jossain suurkaupungeissa liikkuessa tämä ei ehkä olisi se ykkösvaihtoehtoni. Muuten ihan arkikäytössä on oikein passeli ja arvotavarat pysyvät vetoketjullisen taskun takana piilossa katseilta :)

    Kuulostaa oikein kivoilta haaveilta – sekä LV että MbyMJ! Wishlist-hankintoja saa ja pitääkin olla :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *