Found it!

Kauneusaiheisia postauksiani joskus lukeneet tietävät, että olen iäisyyden etsinyt sitä täydellistä tuotetta kulmakarvoja varten. Pidän erityisesti puuterimaisista kulmaväreistä, joilla saa luotua pehmeän lopputuloksen, mutta ongelmaa kuitenkin tuottaa tarpeeksi vaalean sävyn löytäminen. Viimeksi täällä kerroin käyttämistäni tuotteista ja kyselin myös teiltä vinkkejä vaaleaverikölle sopivista kulmaväreistä.

Etsintä on jatkunut, kunnes pari päivää sitten kuluttelin Stockalla aikaa ennen tapaamista ja eksyin Suomen kamaralle juuri lanseeratun Bobbi Brownin pisteelle. Jostain muistisopukoideni kätköistä mieleeni tuli joskus kuulemani huhu merkiltä löytyvästä kulmaväripaletista, joten esitin myyjättärelle toiveikkaana tarpeeni.

Sain eteeni Brow Kitin, joka kätkee sisälleen kaksi vaaleaa mattaista väriä, minikokoiset pinsetit sekä pienen sudin. Sävyt näyttivät täydellisiltä, mutta kokeilimme niitä vielä varmuudeksi kulmiini. Herttainen myyjä opasti, kuinka voin sekoittaa näitä kahta sävyä keskenään ja neuvoi myös kulman muodon tekemisessä. Olin jo aivan myyty, vaikkakin varsin suolaisen 49 euron hinnan kuullessani purin hetken hammasta. Toisaalta, olin käyttänyt jo varmasti saman summan muihin vastaaviin tuotteisiin ellen enemmänkin, joten nyt sen täydellisen löydyttyä ei auttanut kuin pulittaa!

Tässä tuotteessa vain oli kaikki kohdallaan ja värit ovat just eikä melkein minulle! Käytän myyjän ohjeistuksen mukaan molempia hieman sekoitellen, kulman alkupäähän tummempaa vähän reilummin ja loppupäätä kohden taas vaaleampaa. Levitykseen käytän muuten Ecotoolsin näppärää sutia, joka on peräisin blogin kautta tovi sitten saamastani sivellinsetistä. Olen ennenkin kehunut merkin kabukia, näissä on hinta ja laatu ehdottoman kohdallaan!

Vihdoin ja viimein sain päätökseen loputtomalta tuntuneen metsästykseni ;) Vinkkinä siis muillekin hyvää kulmaväriä etsiville, kannattaa kurkata Bobbi Brownin valikoimat!

I’ve been looking for the perfect product for my eye brows for a long while now. The problem has been founding the right colour, since I have such a light pigmentation. I’ve tried for so many products, but I haven’t found a follower to the previous one from Dior. Until now, when I ended up whirling around at Stockmann where Bobbi Brown was just launched a couple of weeks ago.

And you know what – I finally found the perfect one! This Brow Kit contains two light shades which I can also easily mix up together to get the right shade for me. There are also mini tweezers and a small eye brow brush, although I like to use this proper one from Ecotools which I’ve got as a giveaway.

15 thoughts on “Found it!

  1. Itselläni on luonnostaan sen verran tummat kulmat, ettei ole tarvinnut käyttää kulmiin väriä. Kerran kestovärjäsin ne ripsien kanssa ja olivat kyllä aivan liian tummat… Nyppiminen siis riittää mun kulmille. :-)
    Mukavaa torstaita muru! Pian on taas perjantai… ;-)

  2. Hei kiitos paljon vinkistä! :) itse olen kanssa todella vaalea, ja välillä on hankaluuksia löytää sitä täydellistä väriä. Monta vuotta käytössäni on ollut Rimmelin ikivanha (ja melkein loppuunkulunut) kulmäkynä, jonka sävyä ei löydä enää mistään! Välillä olen ollut sitten vaan laiska ja käynyt värjäyttämässä kosmetologilla kulmat :). Helpottaa paljon arkea, kun kulmat ovat jo valmiiksi muotoillut ja värjätyt!

  3. Voi, sinä onnekas! Itselläni niin vaaleat ja varsinaiset haituvat, että kulmien laittamiseen menee päivittäisessä meikissä paljon aikaa. Ihanaa torstaita sinnekin, viikonloppua odotellessa! :)

  4. Voiei, niin ärsyttävää jos jokin luottotuote on vuosien aikana ehditty lopettaa! Omissa kulmissani ei ole oikein tarpeeksi muotoa tai tuuheutta, että niihin riittäisi pelkkä värjäys. Tummat kulmat helpottaisivat kyllä huomattavan paljon arkea, kun niiden meikkaamiseen ja muotoiluun kuluu paljon aikaa :)

  5. Kiitos vinkistä Jonsku :) Oon niin pitkään tuskaillu mun kulmien kanssa, joten täytyy käydä joku päivä stokkalla kokeilemassa ja jos sen sitten raaskisi ostaa.

  6. Ihan ensiksi sulla on aivan mielettömän ihana ja inspiroiva blogi, kiitos siis siitä!
    Vaikka itse omistankin tummat ja tuuheat kulmat tykkään silti tasottaa niiden väriä aina hieman, jotta ne näyttäisivät vähän siistimmiltä. Itsellä on siis täydellinen kulmaväri vieläkin hakusessa, ehkä pitääkin siis kipasta vielä kurkkaamaan josko tuolta löytyis myös tummille kulmille jotain. :)

  7. Sain juuri tänään postissa Nomess toolboxin. Omassa toolboxissani on keskimmäisissä lokeroissa pystysuuntaiset “pintanaarmut”. Onko sun boxissa niitä? Mietin siis vaan, että ovatko nämä naarmuja vai kuuluvatko boxiin. Ne viivat ovat nimittäin täysin symmetrisiä molemmin puolin.

  8. Eipä kestä kiittää, hyvät vinkit pitää aina laittaa jakoon! Käy ihmeessä kokeilemassa, kerran se vaan kirpaisee ja on sen täydellisen tuotteen löytämisen arvoista ;)

  9. Mä löysin kesällä MAC:lta täydellisen kulmavärin itselleni! Ennen käytin Lumenen kynää mutta jälki oli liian kovaa ja tarkkarajaista, Tallinnan reissulla sitten rohkaistuin MAC:n pisteelle ja myyjä taikoi ihan hetkessä esille ne täydelliset tuotteet minulle, juurikin tällaisen “luomivärimäisen” :) Omat kulmat on luonnostaankin jo tummat ja tuuheat, mutta nyt saan ne pienet “hajapaikat” täytettyä ja muotoa paremmin esille! :) Plussana vielä super toimiva kulmavahakynä, jolla ne omapäiset kulmakarvat saa päivän ajaksi hyvään ojennukseen ;)

  10. Voi kiitos itsellesi, tämän kuuleminen lämmittää aina niin hurjan paljon mieltä! :) Tummien kulmien kanssa on varmasti helppoa, kun ei tarvitse kuin hieman tasoitella lovia tai muotoa. Tummia värejä löytyy monen merkin valikoimista, toivottavasti löydät sinäkin omasi! :)

  11. Nyt en valitettavasti osaa sanoa, kun oma boksini on toisessa kaupungissa :/ Luulisi kyllä, että jos viivat ovat suorat ja symmetriset, että ne olisivat siinä entuudestaan.

  12. Kulmavärillä saa kyllä huomattavasti pehmeämmän lopputuloksen kuin kynällä :) Ostin itsekin yhden MAC:in mattaisen luomivärin kulmia varten, mutta sen liian kova koostumus ei oikein ollut makuuni. Mahtavaa, että sieltä kuitenkin löytyi sinulle oikea tuote! :)

  13. Toi on kyllä ehdoton suosikki! Itse ostin kesällä Lontoon lentokentältä tuon saman värin ja on ollut tarpeen kaikki aikaisemmat kulmakynät mitä olen kokeillut ovat vain olleet liian tummia (minulla on semmoiset vaalean-normi ruskean sävyiset hiukset ettei luulisi olevan niin vaikeata löytää..) paras löytö tuo on ollut en kyllä ollut kuullut tuota ohjetta että miten sitä oikeasti kuuluisi käyttää joten kiitokset siitä :) btw sulla on ihana blogi tää on mun yks suosikki blogeista ;)

  14. Pakko osallistua nyt tähän, koska olen pähkäillyt samaa! Minun boxissani on siis myös juuri noissa keskimmäisissä lokeroissa symmetriset viivat, joten voidaan kai päätyä siihen, että ne on tarkoituksella tehty? :) Sinäänsä hassua laittaa tuotteeseen naarmun näköisiä viivoja, mutta onneksi ne ei pahemmin näy sen jälkeen kun on täyttänyt boxin meikeillä.
    -Madde

  15. Voi, olisin säästynyt monilta kokeiluilta jos olisin joskus lentokentällä eksynyt Bobbi Brownin pisteelle! :D Myyjätär neuvoi värien käytön kanssa omiin kulmiini nähden, joten niitä kannattaa varmasti sekoitella ihan niin kuin itsestä parhaalta tuntuu ja näyttää :)

    Voi kiitos paljon, tällaista on aina yhtä ihana kuulla!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *