Klassinen kauluspaita

Minulta kysytään aika ajoin, mistä olen hankkinut asuissa vilahtelevia Ralph Laurenin klassikkovaatteita. Olen hamstrannut niin palmikkoneuleita kuin kauluspaitojakin edullisemmin aina Euroopan outletkylissä vieraillessani, joten valitettavasti vinkkini täällä Suomen päässä ovat olleet hyvin vähäisiä saatavuuden ollessa varsin huono.

Ilokseni huomasin kuitenkin nyt, että yhteistyökumppanilleni Zalandolle on rantautunut aika kiva valikoima näitä merkin slim fit- kauluspaitoja! Itseltäni löytyy näitä useissa väreissä, niin raidallisina kuin yksivärisinäkin, ja olen ollut hurjan tyytyväinen laatuun. Materiaali on napakkaa puuvillaa, joka ei kuulla läpi, mutta on kuitenkin mukavan kevyt päällä. Oma suosikkini on ehdottomasti klassinen valkoinen, joka tulee puettua päälle luennoille varmasti viikoittain rennosti sinisten farkkujen kera.


1. Vaaleansininenininen kauluspaita, 2. valkoinen kauluspaita, 3. vaaleanpunaraidallinen kauluspaita,
4. sinivalkoraidallinen kauluspaita

Koot ovat omien kokemuksieni mukaan aika suurta mitoitusta, ja esimerkiksi itse käytän näistä XS-kokoisena valmistajan kokoa 2. Kannattaa siis huomioida tämä, mikäli pähkäilette vaikka kahden koon välillä :)

Nyt toivottelen kivaa tiistaita kaikille!

Every once in a while I get questions about my Ralph Lauren shirts, and where I’ve bought them. I’ve bought mine from different Outlet villages around Europe, so I haven’t really been of any help. I’m happy to tell you that these classic shirts are now available at Zalando! I’ve been very satisfied with the quality and I love the comfy material on these. My favourite is definitely the white one, which I’m wearing at uni almost weekly. You don’t need anything else than blue jeans and some leather boots – and a casual outfit is done :)

Mainoslinkkejä / Commercial links

16 thoughts on “Klassinen kauluspaita

  1. Nyt oli osuva postaus. Pitäisi etsiä pari kauluspaitaa, joista toinen ehdottomasti valkoinen. Pitääkin tutkia valikoimaa. :-)
    Kaunista tiistaita muru! :-)

  2. On noi silti Zalandolla aika kipeän hintaisia verrattuna outlet-kyliin, mistä itse sain 2 tuolla hinnalla kun tuolta saa yhden. :/ En siis itse ainakaan raaskisi tilata tuolta, vaan odotan taas jotain mukavaa reissua johonkin päin maailmaa, että pääsen outlet-kyliin hamstraamaan lisää Laurenin palmikkoneuleita ja kauluspaitoja :D

  3. Hei mahtava kuulla! Omalle valkoiselle kauluspaidalle on tullut valtavasti käyttöä, pitäisi melkein hamstrata ensi kerralla outletiin päästessäni toinenkin kappale :D

    Ihanaa tiistaita sinnekin!

  4. Tottahan tuo on, että hinnat ovat outletiin verratessa aika eri luokkaa. Jos ei kuitenkaan ole mahdollisuutta päästä reissuun, niin on silti kiva, että näitä saa edes jostain tilattua Suomeenkin :)

  5. Huih minkä hintaisia! Kauniita ja laadukkaita kyllä varmasti ovat:) Mulla on hennesiltä neljä vastaavan näköistä kauluspaitaa, eli jos joku ei halua moista summaa paitaan laittaa niin kannattaa ehdottomasti kurkata hennesin valikoima, siellä paidoilla on hintaa 14,90e :)

  6. Ihan mahtavaa että Ralph Laureninkin vaatteita alkaa rantautua Suomen markkinoille!! :) Hinnathan noissa on kyllä todella suolaiset, onneksi hamstrasin näitä USA:sta oikein kolmessa värissä! Kolmelle kappaleelle jäi nimittäin hintaa reilusti vähemmän mitä tuolla yhdelle! :D Mutta ihan totta, aina ei ole mahista päässä reissuun ostelemaan edullisesti, joten on huippua että näitä voi edes jotenkin saada! :)

  7. Minkä hintasia noin outletista ostamasi paidat ovat olleet? entä missä kaupungeissa olet käynyt outlet kylissä? :) olisi kiva joskus päästä itekkin!

  8. Ovathan ne hurjan hintaisia, etenkin siihen nähden mitä noista maksaa outleteissa, mutta toisaalta eipä ole Suomessa pahemmin kilpailuakaan tällä saralla :) Itsellänikin on Hennesiltä pari kauluspaitaa, jotka ovat säilyneet hyvinä jo useamman vuoden! Näissä RL:n tykkään kyllä jämäkämmästä materiaalista etenkin näin syysaikaan enemmän :)

  9. Älä muuta sano! Heh, jenkkien hinnat ovat vielä varmaan murto-osan siitä, mitä nuo maksavat Euroopan outleteissa :D Näiden perään kysellään sen verran usein, joten loistavaa, että jatkossa on edes joku paikka josta vinkata :) Ja tuleehan se halvemmaksi, kuin lähteä reissuun ostamaan, hih!

  10. Jihuu, sainpas metsästettyä hinnan supervanhoista postauksistani! Lontoossa kauluspaidalla oli hintaa 37e, joten pyörivät juuri tuossa 40:n tienoilla. Olen käynyt Lontoossa ja Pariisissa saman ketjun Chic Outlet Shopping- kylissä, Hollannissa taas kävin Roermondin outletkylässä :)

  11. Oi kiitos vinkistä! :) Mietin, että minkälaista/väristä toppia pidät (jos pidät ollenkaan) noiden kauluspaitojen alla? Itselläni on aina hieman ongelma sen kanssa mitä laitan alle. Nuden värisiä vai valkoisia toppeja? Toppi housujen sisälle vai kauluspaidan alta yli menemään? Kiitos jos viitsit kertoa miten itse puet noita vaikka kysymys saattaa kuulostaa hieman oudolta :D

  12. Eipä mitään, kiva jos oli hyötyä! :) Näiden alla en itse asiassa pidä mitään, koska materiaali on miellyttävä ihoa vasten eikä kuulla yhtään läpi, ja helmakin on juuri tarpeeksi pitkä. Esimerkiksi H&M:n kauluspaidoissa taas pidän usein alla valkoista toppia, kun ovat sen verran lyhkäisiä :)

  13. En tiedä, huomaatko näin vanhaan postaukseen tulleita kommentteja, mutta yritetään! Suosittelisitko rintavaa ottamaan normaalia kokoa isomman, vaikka ovatkin reilua mitoitusta? Koko on muuten S, mutta napitettavat paidat eivät meinaa tässä koossa mennä kunnolla kiinni, niin yleensä otan M'n, mutta alkoi mietityttämään, että jos nuo ovat muutenkin reipasta kokoa, niin jääköhän se huonosti istuvaksi muualta?

  14. Näistä tulee onneksi aina ilmoitus, joten ei hätiä itiä :) Nyt pistit pahan, hmm. Melkein sanoisin kuitenkin, että ota isompi. Itse en todellakaan ole sieltä rintavimmasta päästä ja silti tämä 2-koko on lähellä kirrata rinnuksesta niin, että nappien väleistä vilkkuu rintsikat ilman toppia alla. Vaikea tietysti sanoa varmasti, mutta uskoisin suuremman koon olevan sinulle sitten parempi :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *