Laukkukokoelman uusin tulokas

Viime kuukausien ajan pohdiskelin pitkään ja hartaasti seuraavaa laukkuhankintaani, joka olisi palkintoni minulta minulle kevään uurastuksesta. Ihastelin kandidaatteja vastaantulevien käsivarsilla, selasin kuvia mm. Pinterestissä ja kävin tietysti myös paikan päällä mallailemassa. Lopulta vaihtoehdoiksi jäivät kaksi kaunotarta Mulberrylta, tuoreempi Del Rey kauniissa Deer Brown-värissä, sekä ikiklassikko Alexa Oak Regular– koossa. Näiden kahden välillä mietin pitkän tovin Fabianinkadun liikkeessä sovitellen ja myyjien kanssa mietiskellen, kunnes päätös oli lopulta tehty. Moni teistä arvasikin jo, mitä harmaasta paperikassista sitten loppujen lopuksi paljastui, tittididiiii!

Alexa it is! Päätökseen vaikutti lopulta kaikkein eniten käytännöllisyys. Del Rey on aivan käsittämättömän upea, mutta totuus on, että minulta löytyy jo parikin vastaavan kokoista laukkua. Yritän pitää laukkukokoelmani mahdollisimman monipuolisena ja järkevänä, ja sieltä uupui tällainen keskikokoinen, arkeen täydellisesti soveltuva kaunokainen. Alkuun mietin, onko hölmöä omistaa kahta konjakinruskeaa laukkua, mutta kyseessä on kuitenkin kaksi malliltaan ja kooltaan niin erilaista yksilöä. Yhdessäkään laukussani ei myöskään ole pitkää hihnaa ja se oli suuri plussa tässä Alexassa. Lisäksi, onhan klassikko nyt aina klassikko!

Tämä keskikokoinen Alexa on kooltaan kertakaikkisen täydellinen arkikäyttöön, vaikka se ulkoa näyttääkin varsin pikkuruiselta. Laukku on kuitenkin oikea tilaihme, sinne mahtuu kaikki kalenterista ja meikkipussista aina kameraan asti. Naureskelin itsekseni, kuinka nykyään mietin laukkujani pitkälti myös kameratarvikkeiden kannalta, “tännehän mahtuu rungon lisäksi kaksi objektiivia ja vaikka salamakin” ;) Lupaan tehdä tästä vielä perinteisen laukun sisältö-postauksen!

Poikaystäväni toi siis laukun mukanaan Heathrow’n kentältä, josta sen sai reilu 20% halvemmalla, kuin mitä laukku olisi Suomessa maista ostettuna. Nyt jos koskaan oli siis hyvä sauma tämä hankkia, sillä normaalihinta ylittäisi jo minun kipurajani. Uusi vauva pääsi eilen ensi kertaa ulkoilemaan, ja voi pojat että olen tyytyväinen päätökseeni!

Mitäs pidätte uutukaisestani? Selasin muuten tuossa blogiani taaemmas Laukut-kategorian alta ja törmäsin reilun vuoden takaisen postaukseen haavehankinnoistani, listassa onkin pysytty hyvin ja kolme voi jo ruksia yli.. ;)

45 thoughts on “Laukkukokoelman uusin tulokas

  1. Hih,oikein arvasin!;) Paljon onnea uudesta laukusta,olet sen ansainnut<3

    Minäkin sanoisin,että nyt jos koskaan kannattaa jotain hankkia Mulberrylta. Coming soon-osiossa näkyy talvihuivit huimalla 215€:n hinnalla. Tosin,materiaalimuutoksia niihin on tehty mutta silti.. Musta perus Lilykin näkyy kokeneen uudistuksen ja hinta jo mukavat 975€ :o :/

  2. Onpas ihana kaunokainen! Odottelen innolla asupostauksia tämän laukun kanssa, kuten myös tuota laukun sisältö -postausta :) Ja haavepostauksessasi oleva (ja nyt omistamasi) Lily on kyllä aivan ihana! Niin söpö ja käytännöllinen. Hienoja laukkuja olet saanut hankittua :)

  3. Kyllä tuo Alexa on kaunis ja todellakin läytännöllisen näköinen. Itselläkin se on haaveena ja säästämisen kohteena. :-) Taitaa olla minunkin seuraava hankinta… Väri on vielä mietinnässä…
    Olisiko mahdollista, että tekisit laskuistasi postauksen? :-)
    Ihanaa perjantaita!

  4. ooooooh pure love <3 kyllä sä sen del reyn vielä ehdit omistamaan, vaikkapa sitten jossain upeessa kausivärissä ;-) ja hei onnea pääsykokeiden ohi olemisesta, jos siitä nyt voi onnitella :-D<3

  5. Hih, niin paljon olen tainnut tästä Alexasta höpistä ja sinullakin sitä Miniä aina kuolata ;) Siitä ei ole kyllä epäilystäkään!

  6. Kiitos vaan sinulle ihastuttamisesta Alexaan, kun sinulla olen sitä Miniä aina kuolaillut ;) Jestas, taasko ne hinnat nousevat! Ihmettelinkin, kun huivin hinta pysyi viimeksi samana, melkein satasen nousu on siinä kyllä aivan jäätävä. Lilyssä oli tosiaan eri matsku, mahtaakohan vanhaa olla enää myytävänä sitten.. Mulberryllä alkoi muuten tänään jo alet liikkeessä!

  7. Hihi, eikö olekin! Asupostauksia laukun kera varmasti tulossa, kunhan säät tässä taas hieman paranevat :) Lilyä on kyllä tullut käytettyä koko rahan edestä ja enemmänkin, kuten olette varmasti asuista jo voineet päätelläkin ;) Tällä kokoelmalla pärjä kyllä piitkälle!

  8. Hahah, olisi ollut aikamoinen postaustoive vieläpä tässä yhteydessä, ai että! :D Ei vaineskaan, en edes ensilukemalla huomannut virhettä. Laukuista olen tehnyt ennen tätä uusimpaa tulokasta postauksen, se löytyy täältä http://jonnamaista.costume.fi/2012/11/23/laukkutyton-tunnustukset/.

    Malli on tosiaankin käytännöllinen, laukku lähtee varmasti reissuun mukaan pikän hihnansa ansiosta :) Värin valinta onkin kova paikka, jos Alexaa olisi saanut tuossa Deer Brown-värissä, olisin ehdottomasti kyllä hankknut sen! Konjakinruskea on kuitenkin ehkä monikäyttöisempi eikä myöskään niin arka väri :)

  9. No näin vähän ajattelinkin, ettei se Del Rey sieltä haavelistalta mihinkään katoa ;) Hjenn tuossa ylempänä kuitenkin puhui hinnankorotuksista ja kävin Coming Soon-osiota itsekin kurkkaamassa, Del Reynkin hinta on hypännyt aivan pilviin, joten se taitaa kurja kyllä jäädä haaveeksi :/

    Hih, kiitos vielä onnitteluista <3

  10. Hihiii, mä niin tiesin ;) Onnea uudesta babystä <3 Tuota Alexaa on tullut sen ilmestymisestä asti ihailtua, joten pidän varpaatkin ristissä että se joku päivä omasta kokoelmasta löytyy :) Eilen ihailin Harrodsin alessa regularia suklaanruskeana, super herkku sekin.

    Ja jestas minkä hintainen Del Rey tulee olemaan !! Nyt skarppina alessa, jos osuisi vaikka kohdalle. Mitä muuten Fabian kadulla alessa, ei varmaan Lilyä? ;)

  11. Hihih, kiitos Elina! Suklaanruskeakin on todella kaunis, siinä värissä harvemmin muuten tulee katukuvassa Mulberryjä vastaan, joten olisi myös vähän harvinaisempi. No sanos muuta, useamman satasen nousu, joten Del Rey taitaa harmi kyllä jäädä haavelistalleni :/ Näin Hesarissa ilmoituksen Mulberryn aleista, itse en ole siis paikan päällä käynyt :) Ihme, etteivät ne ole alkaneet vielä netissä kuitenkaan!

    PS, pakko muuten kysyä omistatko blogia? Olen niin tykästynyt tyyliisi Instagramin puolella, että mielelläni sellaista lukisin ;)

  12. Sitä tummanruskeata ei muuten ole useasti näkynyt! Kun aloin oikein miettimään, niin useimmiten vastaan tulee tuo oak tai sitten joku special :) Mustaakin olen useammin bongaillut.

    Voi hitsit, eikä tietoa Hesan reissusta! :D Odottelen kuumeisesti niin Mulberryn kuin NAP:n aleja, jos sieltä löytäisi jonkun ihanuuden itselle synttärilahjaksi ;) Olen joskus blogannut, taitaa olla lähes 1,5v. kun blogini lopetin. Kovasti tekisi mieli aloittaa taas, onhan mulla jo blogipohjakin valmiina ;)

  13. Se on t-ä-y-d-e-l–l-i-n-e-n! Aivan täydellinen ja niin klassikko että!:) Suuret onnittelut uudesta laukusta, olet totisesti ansainnut Alexasi ansainnut!<3

  14. Oi se on niin ihana<3 Harmi vaan ku noi hinnat on niin hurjat :/ Mutta sä kyllä ansaitset tän sun uurastuksen jäkeen ja toivottavast uurastus tuo lopulta sen suurimmankin palkinnon ;)

  15. Hih, kiitos kaunis Elle-Marie! Voisin kyllä paijailla tuota koko ajan, niin fiiliksissä olen itsekin :)

  16. No sanos muuta, onneksi oli mahdollisuus ostaa kentältä halvemmalla! Huutiksessä on myös tosi usein Alexoja hyväkuntoisina myynnissä, joten kannattaa kurkkia sieltäkin :) Ja se itse kouluunpääsy olisi kyllä palkinnoista kaikkein suurenmoisin!!

  17. Kiitos Maria! :) No en kyllä taatusti, ensikäytön jälkeen olen jo niin myyty! Oi että, sinulla onkin aikamoinen Alexa-kokoelma, mahtaa löytyä kokoa ja väriä joka lähtöön ;)

  18. Aww, juuri tätä minäkin aavistelin :) En tiedä miksei tämä ole ikinä kuulunut laukkuihin, joita itselleni haluaisin mutta täytyy silti todeta että on se pirun hyvännäköinen ja mallinen! Sävykin juuri nappiin!
    No joitain elementtejä sitä vain ihailee toisten yllä vaikkei itselle sitä osaisi kuvitellakaan :)

    Tosiaan katselin itsekin tuon perus huivin hinnan nousevan melkein satasella!! huh ja eikös LV:kin taida taas kesällä nostaa hintojaan..

  19. Oi onnea kovasti Jonna! Teit hyvän valinnan. Harmi, kun hinnat nousee koko ajan.
    Innolla odotetaan asukuvia :)

  20. kyllä vielä joku kaunis päivä hankin tuon alexan :-D joka kerta se vain sulattaa sydämen uudestaan ja uudestaan ja nimenomaan tuon värisenä kun sullakin se on! :-)

  21. Onnea uudesta ihanasta tulokkaasta! :)
    Mulla on kuitenkin kysymys, joka ei ihan tätä ihanuutta koske vaan koskee niitä sun Michael Korsin nudeja avokkaita. Muistatko onko niiden malli nimeltään Elisa pump? Mistä olet omasi aikoinaan ostanut? Olen löytänyt samaiset kengät, tai lähes vastaavanlaiset ja kyselisinkin niiden käyttömukavuudesta. Mulla on usein se, että varvas saattaa jäädä “lukkoon” joissain avokkaissa ja tällöin tuntuu, että jalkaan ikään kuin tulisi suonenveto. Mietin, että onko sulla käyny noissa kengissä vastaavalla tavalla? Entä kuinka kauan kenkien kanssa jaksaa tanssia/seisoskella?
    Kiitos ihan mielettömästi vaivannäöstä, jos vastaat :)

  22. Arvaukseni meni oikein! Jee, onneksi olkoon uudesta tulokkaasta. Hän on yhtä upea kuten kantajansakin. :))

  23. Ohh, I would definitely want to have a Prada some day, but it's faaar far away :) I absolutely love my Mulberrys!

  24. Joitain asioita sitä vain katselee mielummin toisen käsivarrella tai päällä, ja makuja on monia, niinkuin kuuluukin olla! :) Konjakinruskea on kyllä suosikkini, ja verrattuna Bayswateriin rakastan tätä sileää nahkaa, jossa värikin tulee eri tavalla esiin!

    On se kumma, kun hinnat aina vaan nousevat.. Onneksi ehdin tämän sentään jo ostaa ja vieläpä lentokenttähinnalla! LV:hän nostaa aina tietyin väliajoin hintojaan, joten varmasti sekin aika koittaa pian.

  25. Hih, eikö olekin :) Sehän se olisikin se paras palkinto, että koulupaikan ovet aukeaisivat, joten täytyy pitää peukut pystyssä!

  26. Olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen valintaani :) Uutukainen tulee varmasti pian näkymään asukuvissa! Mukavaa viikonloppua Kirsi!

  27. Toivotaan, että pian Alexa löytyisi sinunkin käsivarreltasi :) Jos jostain on haaveillut piiitkään, niin sen lopulta hankkiminen on kyllä niin kiva tunne! Aurinkoista viikonloppua laura! :)

  28. Kiitos tuulia! :) Sitten kysymykseesi, Mihael Korsin avokkaani ovat malli nimeltään Ionna Pump. Tilasin omani viime vuoden keväänä Brandokselta, josta näköjään tuota Elisa-malliakin löytyy. Tiedän mitä tarkoitat ja tuo suonenveto on kyllä kurja tunne, mutta muistaakseni minulla ei näissä sitä ongelmaa ole itselläni ollut.

    Mukavuus on muuten ihan omaa luokkaansa, kengillä on korkeahkosta korosta huolimatta todella mukava kävellä, josta varmaan on kiittäminen platootakin. Olen aina jaksanut näillä koko illan, joskin pitkiä matkoja en kengillä taita, sillä ne ovat pikkuruisen reilua kokoa jalkaani (vaikka sisältä löytyy jo puolipohjallista ja kantapäätukea sun muuta). Minusta MK:n korot ovat tosi suurta kokoa, joten jos satut miettimään kahden koon välillä, niin suosittelen kyllä ottamaan pienemmän! Toivottavasti tästä oli jotain apua, mukavaa viikonloppua! :)

  29. Hih, taisitte jokaiikka arvata oikein ;) Kiitos kaunis Elisabete ja ihana viikkistä!

  30. Oi kun kiva kuulla! Se sopii kyllä kokoelmaani kuin nenä päähän :) Asukuvia varmasti luvassa pian!

  31. Voi mikä upeus tuo laukku! <3 jotenkin arvasin, että tähän Alexaan päädyt ;) mutta erittäin hyvä valinta, olet laukkusi ansainnut Jonna! :)

  32. Hih, olen supertyytyväinen valintaani :) Ja laukun hankinta on kyllä niiin paljon kivempaa, kun sen on ikään kuin “ansainnut”!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *