Espanjan auringon alle!

Jihuuuu! Olemme koko kevään haaveilleet poikaystäväni kanssa yhteisestä lomasta etelän auringon alle, kahtena edellisenä vuotena viime kesää lukuunottamatta matkamme ovat suuntautuneet Kyprokselle ja Kreetalle. Nyt vihdoin haaveilu saa muuttua odottamiseksi, sillä nappasimme viime viikolla äkkilähdöt Espanjaan! Tarkemmin sanottuna, alle viikon päästä meidät löytää Mallorcan Alcudiasta nauttimasta takuuvarmasta auringosta, hotelliaamupalasta, viilentävistä pulahduksista uima-altaaseen ja tuulen vireestä palmujen alla! Muruni lähtee matkan jälkeen työharjoitteluun ulkomaille, joten viikko kahdestaan ennen hänen lähtöään tulee täydelliseen saumaan :)

Poikaystäväni on käynyt vuosia sitten useita kertoja Mallorcalla, mutta kuulisin silti mahdollisesti teidän vinkkejänne! Jos mielessänne on jokin erityisen hyvä ravintola, jokin vierailun arvoinen paikka, tai jotain muuta kivaa puuhaa viikon lomallenne, niin olisin kaikista vinkeistä erittäin kiitollinen :) Entä kannattaako tehdä visiittiä Palmaan ostoksia varten? Espanjan hinnat vieläpä alennusmyyntien aikaan kuulostaisi kyllä houkuttelevalta…

Perjantaina pakkaamme siis kimpsut ja kampsut mukaamme, pistämme aurinkolasit nenälle ja vaihdamme lomamoodin päälle! Sitä odotellessa kertokaas vinkkien lisäksi teidän kesäsuunnitelmianne, onko teillä matkoja suunnitteilla tai jo tiedossa? :)

58 thoughts on “Espanjan auringon alle!

  1. Ihanaa matkaa! :) Itse olen ollut Alcudiassa n. 10 vuotta sitten ja Palmassa viime keväänä. Alcudia on enemmänki n pikkukylä ja rantakohde, joten kannattaa suunnata Palmaan ostoksille. Sieltä löytyy hyvin kauppoja ja vanhan kaupungit kujat ja pikkuravintolat tapaksineen ovat ihania. Myös Palman katedraali on upea. Menimme omatoimisesti bussilla tippukiviluolille, niissä kannattaa käydä, jos on aikaa ja yhtään kiinnostaa. Itse suuntaan vasta elokuussa Wieniin lomalla, sitä odotellessa :)

  2. Oikein ihanaa matkaa jo näin etukäteen!! :) Teille tulee varmasti mahtava matka! Itse olen käynyt Mallorcalla hyvin monta vuotta sitten, joten vinkkejä en kyllä osaa antaa..

    Itselläni on etelänmatka suunnitteilla elokuulle, sitä odotellessa. Sitä ennen saa nauttia mökkimaisemista ja Tukholman risteilystä, joten oikein mukava kesä tulossa täälläkin :)

  3. Moro!
    Shoppailua pääkaupungissa Palmassa. Joan Miron museo Palmassa. Taiteilijakylä Valdemossa. Siinä ehkä top 3. Olin Alcudiassa 4 v sitten. Tykkäsin.
    Mulla luvassa hieman Tukholmaa, Lontoota ja Pohjois-Irlantia ja kirsikkana NYC.

  4. Mun matkakuume vaan kasvaa ja kasvaa… :D Mallorca on aina kiinnostanut matkakohteena,ehkä sitten ensi kesänä kun tämän kesän matka on varattuna :)

  5. Ei vitsit, oot ton niin ansainnut! :) Hirveesti tekis mieli kanssa lähteä reissuun, mutta kesätyöt pitävät takuuvarmasti Suomessa elokuun alkuun asti – ehkä sitten repäisen ja otan äkkilähdön Kreikkaan! Tuo Hanian satamasta ottamasi kuva ei yhtään helpotata tätä hinkua ;) Tosin onneksi elokuulle on tiedossa Berliinin reissu, mutta kyllä sitä vaan haluaa myös Välimerelle!

  6. Joo näin olen ymmärtänyt, valitsimmekin Alcudian sen rauhallisuutensa vuoksi :) Oih, tuli ihan vesi kielelle jo pelkästä ajatuksesta tapaksista! Kiitos kaikista vinkeistä, nämä pistän ehdottomasti korvan taakse :) Ja kiva että sinullakin on jo matka varattuna, aika menee nopeasti kun on jotain mitä odottaa!

  7. Hei, suosittelen shoppailuun mieluummin Palmaa kuin Palma Novaa. Palma on Mallorcan pääkaupunki ja sieltä löytyy kaikki mahdolliset kaupat ja varmaan mielettömät alet tuohon aikaan. :) Alcudiasta pääsee Palmaan helposti bussilla. Missä hotellissa olette Alcudiassa? Lomailin v. 2006 Alcudiassa ja reissasimme useampana päivänä Palmassa. Ihanaa lomaa teille!

  8. Kiitos kovasti! Matka tulee kyllä tarpeeseen ja ihana lähteä, kun siitä on koko kevään haaveillut :) Oi, mökkimaisemat kuuluvat ehdottomasti kesään! Mekin mietimme tyttöjen kanssa visiittiä Tukholmaan. Oletko jo päättänyt, mihin päin etelää suuntaat elokuussa? :)

  9. Moikka Sanna! Kiitos hurjan paljon kaikista vinkeistä, pistän nämä ehdottomasti mieleen :) Oioi, sinullapas on täydelliset matkasuunnitelmat! Pieni kateus täällä nostaa päätään tuosta viimeisimmästä, vautsivau!

  10. Hih, se on kyllä sellainen tauti että ;) Kiva päästä pitkästä aikaa jonnekin muualle kuin Kreikkaan, Espanjassa olen käynyt pienempänä usein, mutta Mallorca on itselleni ihan uusi tuttavuus :) Ihanaa, tekin pääsette taas reissuun!

  11. No kieltämättä kyllä ;) Mekään emme viime kesänä päässeet yhdessä reissuun kesätöiden vuoksi, joten nyt on ihana pitää yhdessä pieni rentoutumisloma! Ja elokuussahan ne parhaat äkkilähdöt vasta onkin, ainakin mitä olen hintoja nyt tässä viime aikoina katsellut, joten silloin sitten repäiset ja lähdet ;) Berliinikin kuulostaa kivalta, kaupunkilomat ovat aina jees!

  12. Heippa Neiti S, kiitos kun raapustit kommentin! Nyt on mennyt minulla Palmat ja Novat sekaisin, juuri tätä pääkaupunkia tarkoitin, kiitos korjauksesta :) Te kun olette tehneet useampia visiittejä Palmaan, niin muistatko yhtään minkälainen matka se on taittaa bussilla? Olimme katsovinamme, että se olisi pari tuntia per suunta vai puhunko ihan höpöjä? Alet houkuttelevat kyllä todella paljon, enköhän nyt ainakin yhdelle päivälle saa miekkosen suostuteltua lähtemään ;) Hotellimme on Alcudia Pins, hieman kauempana Alcudian satamasta siis.

  13. Voi kuinka ihanaa, pitäkäähän hauskaa! ♥ Kyllä mäkin mieluusti vaihtaisin nää Suomen vesisateet takuuvarmaan aurinkoon ja rusketukseen, ku ei ne mun kesälomalle tilaamat helteet nyt näköjään saapunutkaa tänne. :D Kyllähän ne varmasti sit alkaa ku palaan töihin, mutta toivotaan, että vähän sais aurinkoa palvoa!

    Ite odotan kovasti sitä, että murunen syyskuussa pääsee armeijasta ja päästäis vihdoinki jonnekin ulkomaille siinä sitten talven aikana! Oonhan siis tietenki jo tutkinu kaikki mahdolliset lomakohteet valmiiksi ;)

  14. Mulla alkaa loma perjantaina, ja meidänhän piti tosiaan lähteä heti silloin sinne roadtripille, joka meni vähän mönkään, kun ei saatukaan yhtä asuntoautoa lainaan. Nyt ollaan sitten katottu porukalla kanssa äkkilähtöjä, vielä tosin ei ole tullut mitään tarpeeksi houkuttelevaa tarjousta vastaan. Mutta perjantaina oltaisiin lähdössä, katsotaan jos pamahdetaan samaan aikaan lentokentälle!:D Me tytöt tietysti äänestetään kovasti Espanjaa juuri noiden halpojen Zarojen takia, hohhoijaa mitkä valintaperusteet….

    Ihanaa lomaa teille, kivaa kun saatte nauttia ihan kahdestaan ennen kuin S lähtee työharjoitteluun!:)

  15. Ihanaa lomaa Jonna, olet sen pääsykoeurakkasi jälkeen ansainnut :) Kerrohan sitten reissun jälkeen blogissa loman parhaimmat palat, olisi mukava kuulla juurikin nuista shoppailumahdollisuuksista sekä must see -paikoista! Itse en ole Espanjassa käynyt, mutta äitini kehui kovasti ja olisi kiva kuulla myös vähän nuorempaa näkökulmaa :)

  16. Oih Alcudia on mielettömän kiva paikka! Kannattaa ehdottomasti kyllä piipahtaa Palmassa shoppailemassa, siellä kun on paljon kaikkia sellasia kivoja kauppoja mitä ei täällä Suomessa ole :)

  17. Täällä haaveillaan aina uusista matkoista, taitaa siellä ruudun toisellakin puolella olla kunnon matkaintoilija ;) Aiotteko mennä Tukholmaan laivalla vai lentäen? Tukholma on mielestäni todella kaunis kaupunki, varsinkin näin kesäaikaan (mikä kaupunki nyt ei näyttäisi kauniilta kesällä ;) ).Siellä tuleekin käytyä pääsääntöisesti joka kesä. Matkakohdetta ei ole vielä lopullisesti lyöty lukkoon, mutta vaihtoehtoina on ollut Italia ja Sardinia. Täytyy katsoa mihin sitä lopullisesti päätyy :)

  18. Sama suunta minulla ja tytölläni tasan kahden viikon päästä, tosin hotellimme sijaitsee 10 km Palman kaupungista enkä ole karttaa katsonut miten tuo Alcudia siihen sijoittuu. Tytölle uintia ohjelmassa, äidille shoppailua, mutta saatan joutua tuota jälkipolvea shoppailuun “hieman” kiristämään.

  19. Ihanaa lomaa, niin kivaa varmasti päästä luku-urakan päätteeksi hyvin ansaitulle hemmottelu lomalle:) Itse bongasin myös juuri äkkilähdöistä matkan Madeiralle ja viikon päästä olsi lähtö :) En ole siellä aiemmin käynyt, joten kiva päästä uuteen paikkaan :)

  20. Olen lähdössä lontooseen parin viikon päästä osaatko suositella jotain paikkoja missä käydä tai jotain hyviä ravintoloita?:) Lisäksi mietin että saisitko lukijoillesi jotain alennuskoodia zalandolle? Löysin meinaan yhdet täydelliset kengät sieltä, valitettavasti ne ovat vaan liian kalliit normaalihintaisina:(

  21. Oi että, kuulostaapas mukavalta (: En ole käynyt Mallorcalla, mutta on varmaan turistien suosiosta päätellen oikein mukava kohde!

    Me lähdetään parin viikon päästä Sveitsiin ja häiden jälkeen Pariisiin. Muuten kesä menee mökkeillessä ihan iisisti ja hääjuttuja valmistellessa. Häämatka koittaa vasta sitten talvella, kun täällä sataa räntää ;)

  22. Ehdottomasti kannatan Palmaan suuntaamista shoppailumielessä – lyhyiden etäisyyksien varrelta löytyy paljon kauppoja, esim. yksi suosikeistasi Massimo Dutti ja iiiiiso Zara, Louis Vuitton ihan siitä vierestä ja paljon muuta. Kannattaa myös käydä syömässä Palmassa – noin sata metriä Zaralta merelle päin ja oikealle pikkukujia pitkin löytyy todellinen ravintolakortteli, joiden pikkukaduilla on paljon tosi kivoja ravintoloita! Itse olin Cala Mayorissa Palman lähellä juuri viime vuonna, kävimme Palmassa useaan otteeseen syömässä ja shoppailemassa. :)

  23. Moikka Jonna kaunotar :) Ihanaa varmasti lähteä matkalle, haluan toivottaa sinulle ikimuistoista ja ihanaa lomaa, olet sen ansainnut, olet niin ihailtavan ahkera. <3

    Ajattelin kirjoittaa sinulle omat vinkkini, sill olin juuri Alcudiasa poikaystäväni kanssa lomalla toukokuun lopulla. Luulimme, että olemme menossa Palmaan, koska otimme matkajokerin mutta meidät sijoitettiin sittenkin Alcudiaan. Mutta ei se haitannut lainkaan, päinvastoin. :) Alcudiassa ei voi oikeastaan shoppailla lainkaan, me olimme siellä ainoastaan rannalla ja lähdimme Palmaan shoppailemaan neljänä päivänä. Alcudiassa on aivan upeat hiekkarannat. Turkoosia vettä ja tosi kauniin näköistä. :) Vinkeistä sen verran, että Palmassa on tosi hyvät shoppailumahdollisuudet, MassimoDutti, Zara, Louis Vuitton, Mango, El Corte Ingles.. Ja vielä aletkin meneillään, ihan huippu juttu! :) Ja joka kulmalla viihtyisiä kahviloita täynnä herkullisia leivoksia, ne omenavanilja piirakat ovat taivaallisen hyviä.

    Mutta tuli muuten mieleen, että me lähdimme Alcudiasta bussilla Palmaan neljänä päivänä ja yhtenäkään päivänä ne bussit eivät menneet aikataulujen mukaisesti. :/ Siinä kannattaa olla etenkin tarkkana, että kun lähtee Palmasta takaisin Alcudiaan kannattaa mennä hyvissä ajoin bussiasemalle odottelemaan. Sillä viimeinen bussi Palman bussiasemalta lähti silloin muistaakseni yhdeksän aikoihin aikataulujen mukaan (mutta todellisuudessa bussi “halusi” lähteä jo 20.40) Onneksi olimme ajoissa paikalla. Jos olisimme menneet bussiasemale viittä vaille yhdeksän, emme olisi päässeet bussilla enää takaisin, vaan olisi pitänyt maksaa taxi. Ainakin me saimme sellaisen käsityksen, että bussit menevät vähän miten sattuu. Mutta tämä asia ei haitannut kuin ensimmäisenä päivänä kun ihmettelimme bussien lähtemisaikoja.. :) Hintaa bussimatkalle tuli muuten Alcudiasta-Palmaan vähän päälle 5 euroa suuntaansa, joka ei ole onneksi kovin paha hinta. :) Matka kesti noin tunnin tai 1,5 h riippuen bussista. Ja se matka meni usein tosi nopeasti kun sai ihailla maisemia, Niin ja Palmassa kannattaa käydä katsomassa tosiaan se katedraali, se on kyllä näkemisen arvoinen paikka, tosi upea. Olen laittanut kuvia Alcudian hiekkarannoilta ja Palmasta tänne postaukseen jos haluat käydä kurkkaamassa :

    http://veeramerenhelmi.blogspot.fi/2013/06/loma-palmassa.html

    Postauksessa myös muutamia vinkkejä lisää, esimerkiksi El Corte Ingles:istä.

    Kaunista päivää Jonna <3

  24. Olin mieheni kanssa kesän 2010 alussa Alcudiassa. Se ei tosiaan ole mikään shoppailijan paratiisi, toki löytyy jotain mm. Zara. Mutta ranta on ihana, rauhallinen paikka juurikin hyvä leppoisaan lomailuun :)) Tykkäsimme paljon enemmän kuin Kanariasta esimerkiksi. Ruokapaikkoja en valitettavasti nimellä muista, mutta useitakin oli, ainakin sataman alueella jokin kiva paikka löytyi. Viinitkin oli hyviä ;) Muistelen, että kävelimme paljon rantahiekkaa pitkin, oli aika pitkä, vaaleaa pehmeää hiekkaa jalkojen alla :) Lähtisin uudestaankin!! Vanha kaupunki oli raunioineen ainakin ihan kiva, kävely/pyöräilymatkan päässä. Liikuimme itse jnkv juuri pyörillä, oli ihan näppärää. Palma on varmaankin hyvä paikka käydä shoppailemassa, itsellä ei tosin kokemusta. Aurinkoista matkaa!!

  25. Itsekin olen menossa samaisena päivänä Mallorcalle. Mietittiin ystäväni kanssa kauan että mennäänkö Palma Novaan vai Alcuriaan, mutta ajateltiin että Palma Nova passaa paremmin niin saa kaiken samasta paikasta ja Alcuria on varmasti parempi pariskunnalle ;) jännää jos törmätään!

  26. Upeaa lomaa teille!
    Meillä ei kesälle ole suurempia lomasuunnitelmia Pohjoismaiden ulkopuolelle. Talvella sitten suunnataam lämpimään. :-)

  27. Hih, kiitos Katya! Voi että, miten se aina meneekin niin, että kaikki helteet osuvat työpäiville.. :D Minullakaan ei ollut viime kesänä tuuria sen suhteen, helteet vietettiin töissä ja vapaapäivinä oli kylmää ja harmaata ;) Eikös ne säät nyt kuitenkin hieman parane loppuviikosta, toivotaan että pääset nauttimaan auringosta!

    Muistan, kun joskus alkutalvesta kerroit kommentissasi poikkiksesi lähtevän armeijaan, onpas aika mennyt nopeasti :) Pian saat kultasi jo takaisin sieltä ja olisikin ihana, jos teillä olisi jo joku yhteinen matka mitä odottaa!

  28. No voi kökkö! Vaikka ei hullumman kuuloinen vaihtoehto tuo eteläänkään suuntaaminen ;) Äkkilähtöjä tuntui kyllä olevan tosi huonosti, toivottavasti bongaatte vielä jonkin kivan! Hihi, ehkä siis törmätään kentällä tai vaikka sitten siellä Espanjassa! ;D

    Niinpä, tämä loma tulee kyllä ihan täydelliseen saumaan :)

  29. Voi mikä yhteensattuma! Myös me ollaan menossa Mallorcalle, tosin viisi päivää teitä myöhemmin, muutan oltaisiin ehkä siellä törmättykin ;) Espanja on kyllä ihana näin kesäisin – juuri tultiin viime keskiviikkona takaisin ja taas sinne menossa hihi :) Hyvää lomaa – älä shoppaa Zaraa ja Massimo Duttia tyhjäksi vaan jätä vähän meille muillekin ;)

    http://petitelivingmaria.blogspot.fi/

  30. Voi kiitos, kivasti sanottu :) Aivan varmasti kerron ja jotain kuulumisia tulen päivittelemään tänne matkan aikanakin! Lupaan kyllä vinkkailla shoppailuista ym., mikäli tuonne Palmaan päädymme lähtemään :)

  31. Oi onpa kiva kuulla! Olen jo henkisesti valmistanut poikaystävääni, että yhden päivän uhraamme kyllä shoppailuille Palmassa ;)

  32. Alcudia taitaa olla n. 60km Palmasta, joten me olemme hieman kauempana :) Kuulostaa aivan ihanalta, teilläkin tulee varmasti mukava loma!

  33. Kiitos Johanna, loma tulee kyllä kaiken pakertamisen jälkeen tarpeeseen! :) Kiva kuulla että sinullakin on reissu tiedossa, Madeira kuulostaa myös ihanalta! Hyvää matkaa jo etukäteen :)

  34. Oi, ihana Lontoo! Näin äkkiseltään tulee mieleen esimerkiksi outletkylä Bicester Village, jossa shoppailusta pitävien kannattaa ehdottomasti poiketa, ruokapuolelta taas ihastuttava aamiaispaikka The Breakfast Club, ja jos satutte liikkumaan Great Portland Streetin lähistöllä niin sieltä löytyy tosi hyvä italialainen ravintola Demartino. Lisää vinkkejä ja Lontootunnelmia löytyy, kun selailet tuolta sivusta Matkailu-kategorian alta :) Ihanaa reissua jo etukäteen!

    Pistän korvan taakse, katsotaan jos teille saisi jotain alekoodia! :)

  35. Uskon kyllä, onneksi olemme hieman kauempana kaikesta brittituristien riehumisesta rauhallisemmalla paikalla :D Oioi, Pariisista haaveilen koko ajan, voisin lähteä sinne vaikka tältä istumalta! Tuosta teidän häämatkasta en edes kommentoi hihi, voi jumpe ;)

  36. Oi, lomasuunnitelmanne kuulostavat ihan täydellisiltä! Loma”raporttia” odotellessa, täälläkin on suunnitelmana häipyä jonnekin rantakohteeseen alkutalvesta. :)

  37. Voi Veera, kiitos ihan supersuper paljon kun jaksoit raapustaa näin pitkän kommentin! Tästä oli ihan valtavasti apua, todella hyödyllinen tieto erityisesti tuo bussien aikataulu. Etsiskelimme myös netistä kaikkia hintoja ja bussimatkan kestoa, joten ihana kun kerroit niistäkin :) Olen kyllä aika varma, että teemme ainakin yhtenä päivänä visiitin Palmaan! Muuten nautimme Alcudiassa turkoosista merestä ja hiekkarannasta :)

    Käyn vielä kurkkaamassa postauksesi! Kiitos vielä valtavasti tästä <3

  38. Oijoi, pelkkä Massimo Dutti ja iso Zara saavat tällä neidillä sukat pyörimään jaloissa! ;) Kiitos hurjan paljon vinkeistä, täytyy pistää mieleen erityisesti tuo ravintolakortteli. Varmasti kyllä suuntaamme tuonne Palmaan ainakin yhtenä päivänä :)

  39. Hih, matkakuume on kyllä vaarallisen tarttuva tauti ;) Toivotaan, että Suomessakin saataisiin tänä kesänä nauttia ihanasta säästä, alku oli ainakin lupaava! Kiitos Melina ja oikein aurinkoista viikkoa! :)

  40. Mitä, löytyykö Alcudiastakin Zara? Luulin, että se olisi vain Palmassa! Alcudiaan menemmekin lähinnä nauttimaan auringosta ja turkoosista merestä, juuri sitä leppoisaa lomailua :) Palmassa olisi kuitenkin kiva piipahtaa jotain ostoksia tekemässä!

    Kiitos mukavasta kommentistasi ja oikein ihanaa viikkoa! :)

  41. Eikä, ihanko totta! Ties vaikka törmättäisiin jo lentokentällä, onpa hauska sattuma :) Palma Nova on varmasti hyvä, jos kaipaa enemmän menoa ja meininkiä lähistöllä, meille taas riittää rauhallinen ympäristö ja turkoosi meri, hih :) Oikein ihanaa matkaa teille!

  42. Kiitos LeAnn, siitä tulee kyllä varmasti upea! :) Oi, minä en olekaan koskaan ollut talvella reissussa, mahtaa olla ihana päästä nauttimaan auringosta keskellä kylmimpiä pakkasia!

  43. No johan sattui! Vastahan te tosiaan tulitte reissusta ja taas mennään, voi pojat ;) Hihih, yritän olla tyhjentämättä rekkejä ihan täysin! Ihanaa lomaa teillekin jo etukäteen :)

  44. Raporttia varmasti tulossa, jo paikan päältäkin ;) Voi talvella olisi ihana lähteä kesken kovimpien pakkasten nauttimaan auringosta, itse olen lähtenyt aina vaan kesäaikaan reissuun.

  45. Hih, no näin taitaa olla ;) Vähän mietimme lentämistä, itse en ole oikein laivamatkojen suurin fani ja lentäen kuluisi aikaa niin paljon vähemmän, jos vaikka saisi halvat lennot. Kävimme viimeksi Tukholmassa perheen kesken talvella, joten olisi ihana päästä sinne kerrankin kesällä! Saat sitten konkarina kertoa parhaat vinkit ;)

    Voih, haaveilen myös Italiasta! Sardinian matkojakin katsoimme, mutta ne tuppasivat olemaan aika paljon hintavampia kuin esim. Espanjan ja Kreikan. Oli kohde mikä tahansa, niin varmasti ihana päästä rentoutumaan :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *