Valmistujaishumua

Minua on useaan otteeseen pyydetty tekemään postausta ylioppilasjuhliin tai muihin valmistujaisiin sopivista mekoista. Projekti on ollut pitkään työn alla ja nyt vihdoin suuretsinnät ovat päättyneet! Keräsin yhteistyökumppanieni valikoimista mekkoja vähän jokaiseen makuun, niin herkullisia sateenkaaren väreissä loistavia kuin neutraalimpiakin yksilöitä.

Valmistuin itse kaksi vuotta sitten ja muistan aloittaneeni mekon metsästyksen jo hyvissä ajoin. Sitä oikeaa etsittiin kissojen ja koirien kanssa, kunnes lopulta useiden kiertelyiden jälkeen löysin täydellisen yksilön. Valmistujaisjuhlat ovat sen verran hieno tilaisuus, että minusta sinne kuuluu ehdottomasti pukeutua sen arvoisesti. Itse jättäisin siis minimekot pois, kriteerejä ovatkin sopiva, mieluiten polvia lähentelevä pituus ja materiaali. Tärkeintä on, että itse tuntee olonsa suurena päivänään hyväksi! :)


1. Michael Michael Kors, 2. Soaked in Luxury, 3. TFNC, 4. Ted Baker, 5. Zalando Collection,
6. Karen Millen, 7. Karen Millen, 8. Vila, 9. Oasis, 10. Oasis

Jos itse valmistuisin nyt, valitsisin ehdottomasti ylleni jotain värikästä! Tänä keväänä minua ovat erityisesti viehättäneet punaisen eri sävyt sekä hehkuva keltainen, näissä väreissä marssisin mieluusti hakemaan valkolakkia. Suurimpia suosikkejani näistä ovat Soaked in Luxuryn keltainen unelma, sekä Karen Millenin upea vadelmanpunainen mekko. Samaiselta merkiltä oli omakin ylioppilasmekkoni peräisin, pidän heidän mekoissaan juhlavasta materiaalista, istuvuudesta sekä erikoisemmista leikkauksista.

Maksimekko jakaa varmasti monien mielipiteet kahtia. En ole mikään haka etikettien kanssa, mutta virallisesti niitä noudattaen maksipituista mekkoa ei tulisi pukea päiväjuhlaan. Minusta etikettiä voi kuitenkin rikkoa paljon räikeämminkin kuin pitkällä helmalla, pääasia että mekko on muuten arvoltaan tilaisuuteen sopiva :)


1. Ted Baker, 2. mint&berry, 3. Oasis, 4. Coast,
5. Coast, 6. Karen Millen, 7. Fever London, 8. Oasis

Yhtään huonompi vaihtoehto ei ole neutraaleihin sävyihinkään luottaminen, näin tein itsekin valmistujaismekkoni kanssa (siitä tulossa muuten kuvaa vastauspostauksen yhteydessä). Esimerkiksi valkoisen mekon kanssa ei voi mennä vikaan ja sopiipa se mainiosti ylioppilaslakinkin kera. Omia suosikkejani ovat myös kerman ja helmenharmaan sävyt, kuin myös klassinen tummansininen. Pikkumusta taas ei olisi ehkä heti ensimmäinen vaihtoehtoni kesäjuhliin, mutta oikein asustamalla sopisi sekin tilaisuuteen hyvin!

Löytyykö ruudun takaa tämän kevään ylioppilaita tai muita valmistujaisiaan juhlivia? Itselläni on kesällä edessä vaikka mitä juhlia ylppäreistä häihin, joten mekon metsästys on täälläkin käynnissä. Suurin osa mekoista on Zalandolta, jonne blogini alennuskoodi on voimassa vielä pari päivää, 24.4. asti. Koodi on zalajonna13 ja sillä saatte 10%:n alennuksen yli 50:n euron kertaosoksesta, älkää unohtaki hyödyntää sitä mekko-ostoksilla :) Alennuksen pääsette käyttämään täällä, mukavia shoppailuhetkiä ja mahtavaa uutta viikkoa!

Linkit mainoslinkkejä

34 thoughts on “Valmistujaishumua

  1. Ihanan näköiset keväiset mekot! :) Meillä on rakkaani valmistujaisjuhlat, onhan siihen ihan pakko löytää ihana mekko ;)
    Voi tiedätkö Jonna, olen niin kamalan innoissani yhdestä jutusta!! ;) Siihen liittyen, olisi kiva saada sinunlaiselta tyylikkäältä helsinkiläiseltä vähän vinkkejä sellaiselle joka on muuttamassa Etelä-Helsinkiin, vink vink ;) missä käydä brunssilla, missä lounaalla, kivoja lenkkeily-paikkoja…. Iiiihh!!! :D

  2. Ylppäreitäni juhlin 2009 ja nyt olisi sitten toiset juhlat tiedossa kun valmistun ammattiin ja mekon metsästys on kovassa käynnissä!:) valkoists mekkoa kovasti halajaisin ja muutama onkin tulossa kotiin sovitukseen :)

  3. Valmistun nyt keväällä lähihoitajaksi ja meillä on sellaiset sinivalkoiset lakit tupsun kanssa. Aluksi löysin aivan ihanan korallinvärisen mekon Nellyltä, mutta ennenkun ehdin sen tilata, se loppui :( Etsin jotakin vastaavaa sen tilalle, mutta en löytänyt ja päätin tilata kaksi hyvin erilaista mekkoa (postauksen voit kurkata http://withlove-karoliina.blogspot.fi/2013/04/vihdoinkin-taalla-nimittain-mekot.html tuosta jos haluat)

    Ihastuin Elise Ryanin Cross Front Mesh Dress:iin (http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/juhlamekot/elise-ryan-555/cross-front-mesh-dress-555205-162/) ja valitsinkin sen mekokseni. Sopii loistavasti lakin kanssa ja vaikka onkin mustavalkohopea, niin pidän siitä kovasti. Se on myös melko erilainen kuin muut mekkoni :)

  4. tulevan yo:n ÄITInä oikein täytyy antaa sulle tunnutusta, että mainitsit erityisesti ton hameen pituuden, ei miniä …se ei kuulu juhlaetikettiin

  5. täälta tulee uusi ylioppilas! olen samaa mieltä, ei liian lyhyttä mekkoa niin hienoon juhlaan. Itse ostin kirkkaansinisen sifonkimekon, joka yltää polviin. Kengät vielä puuttuu(ajattelin yksinkertaisia mustia), olisiko kenkävinkkejä?:)

  6. Onko se h&m'n maksimekkosi sinun pituiselle sopiva? Olen suunnilleen yhtä pitkä kanssasi ja olen silmäillyt vähän hm'n vastaavaa maksimekkoa :)

  7. Zalandon keltainen mekko on ehdottomasti suosikkini! :) harmi vain et kokoni on loppunut:/ olisi ollut täydellinen siskoni valmistujaisiin. Vielä pitää jatkaa keltaisen mekon metsästystä.

  8. Millä maksoit ostoksia ja muita Pariisissa? Kävikö Visa electron kaikkialla?

  9. Mekon metsästys siis käynnissä sielläkin :) Voi että, onko teillä muutto edessä!! Onnea valtavasti uudesta kodista ja tervetuloa Helsinkiin <3 Tuolla sivupalkissa on Helsinki-tunniste, jonne olen koonnut kaikki vinkkini brunsseista lounaspaikkoihin ja se täydentyy varmasti jatkossakin! :)

  10. Oi vautsi, no siinä onkin syytä etsiä jokin hieno mekko suurta päivää varten :) Valkoinen olisi täydellinen kesän juhliin, kaveriksi vain rusketus!

  11. Voi hitsit, mekkokauppa käy tällä hetkellä niin kuumana kesän juhlien myötä, että täytyy tosiaan olla vikkelä! Hienoa että täydellinen mekko kuitenkin löytyi, kävin kurkkaamassa ja sopii kyllä lakin kanssa hyvin :)

  12. Heh, mukava kuulla :) Usein näkee blogeissa ylppärimekkokollaaseissa sellaisia vesirajamekkoja, että oli pakko mainita omalta osaltani pituus!

  13. Oioi, rutkasti onnea jo etukäteen tulevalle ylioppilaalle! :) Oma ylppäripäiväni oli ehdottomasti yksi tähän astisesti ikimuistoisimpia päiviä, joten nauti siitä oikein olan takaa!

    Mekkosi kuulostaa tosi nätiltä, rakastan kirkkaansinistä, etenkin ruskettunutta ihoa vaste. Minusta sen pariksi sopisi täydellisesti nudet korot, ei mustatkaan hullummat olisi :) Kannattaa valita sellaiset kengät, joilla jaksaa koko pitkän päivän!

  14. Se on yllättävää kyllä sopvivan pituinen minulle! Tasapohjaisten kenkien kanssa laahasi hivenen maata, mutta koroilla (itselläni taisi olla vajaan 10 sentin korot) pituus on juuri täydellinen :) Taidan tietää mitä H&M:n mekkoa tarkoitat, se on tosi kaunis!

  15. Voi kökkö! Mekkokauppa on tällä hetkellä sen verran vilkasta, että saa olla kyllä tosi sukkela, mikäli iskee silmänsä johonkin yksilöön :) Ehkäpä tuosta keltaisesta voisi tulla vielä vaikka palautuksia, kannattaa kärkkyä ahkerasti. Toivottavasti täydellinen keltainen mekko vielä tulee vastaan! :)

  16. Hmm, nyt en muista enää kovin tarkkaan miten paljon käytin esimerkiksi käteistä, mutta muistaakseni Visa Electron kävi kyllä kaikkialla :)

  17. Mietin itsekin tuota maksimimekon pituutta (etiketin mukaan), sillä löysin täydellisen maksimekon, jonka pukisin kovin mielelläni siskoni ylioppilasjuhliin… Muistaakseni sinulla oli joskus häissä maksimekko? Tuntuiko se jotenkin “väärän mittaiselta” siellä? :)

  18. Oi, toivottavasti esittelet löytösi! Joo oikein muistat, minulla oli maksimekko siskoni viime kesäisissä häissä. Ja ei lainkaan, maxipituista löytyi itse asiassa eräältä toiseltakin vieraalta :)

  19. Olen nähnyt viime aikoina lukuisia postauksia, joissa on esitelty ideoita valmistujaismekoksi. Täytyy todeta, että mielestäni nämä sinun esittelemäsi ovat kaikkein varteenotettavimpia ehdotuksia niin väriensä, pituuksiensa, malliensa kuin leikkauksiensakin puolesta. :)

    Itselläkin omista yo-juhlista on kaksi vuotta aikaa, mutta jos mekon metsästys olisi nyt ajankohtainen, kääntyisin ehdottomasti sinun vinkkiesi puoleen. :)

  20. Pisteet sulle Jonna hienoista, hienostuneista ja eleganteista mekkovalinnoista. Kuten itsekin sanoit, mekon pituus on tärkeä! Juhla on arvokas, olkoon siis asukin. Olin muuten yhdessä musiikkikoulun juhlassa, missä kuuntelijoina nuorten vanhempia, sukulaisia, ystäviä ja parilla esiintyjällä oli mustat, enemmän mikroshortsiksi sopiva HAME , eli pituus siis sitä luokkaa ja jalassa 15cm korkkarit. En pidä itseäni tiukkiksena mutta huh huh…
    Eli todellakin tässä juhlassa toivon, että nuoret tytöt ajattelevat hiukan edes konservatiivisemmin, kuin bileiltana!

    Juu, mutta piti sanoa, että tuo punainenKaren Millerin puku on aivan ihana! Voisin kuvitella laittavani sen päälle omiin coctail-tyyppisiin tilaisuuksiini!

  21. No mutta vau, kiitos valtavasti kunniasta! Tulinpa iloiseksi sanoistasi, kiva kuulla että mekot olivat mieleesi :)

  22. Mitä mieltä olet vaaleanpunaisesta mekosta? :) Jostain sellaisesta hennonvärisestä, en tarkoita mitään shokkipinkkiä.

  23. Kiitos kivasta kommentistasi Mapsi! Hehe, minäkin tunnen itseni vähän vanhoilliseksi paasatessani täällä polvipituudesta :D Ei vaan, minusta näin hienoon juhlaan tulee tosiaankin pukeutua arvokkaasti, kerrankos sitä vain juhlii omia valmistujaisiaan. Oivoi, kuvaamasi yhdistelmä ei kuulosta lainkaan hyvältä!

    Ihastuin Karen Millenin mekkoon itse ihan täysillä, melkein harmittaa etten tarvitse tällaista fancympaa mekkoa tälle kesälle ;) Väri, yksityiskohdat ja kaikki!

  24. Ehdottomasti, mikä ettei! Yritinkin etsiä kollaasiin ihan pinkkiäkin mekkoa, mutta silmiini ei osunut sopivaa, sehän olisi täydellinen kesään. Jos jokin väri tuntuu itselleen hyvältä, niin antaa mennä vaan :)

  25. Olen tulossa Helsinkiin etsimään yo-mekkoa niin olisiko sinulla antaa vinkkiä kaupoista joista voisin mennä etsimään?:) maksimissaan saisi maksaa 200euroa. Kiitos jo etukäteen<3

  26. Heippa! Itse suuntaisin ensimmäisenä Stockalle, siellä on kuitenkin niin laaja valikoima ja jokaiseen budjettiin varmasti löytyy jotain :) Kannattaa kurkata esim. Karen Millenin ja Ted Bakerin osastot, en osaa sanoa ihan tarkalleen mekkojen hintoja, pyörivät varmaan juuri jossain 200:n euron paikkeilla.

    Hyviä löytöjä voi tehdä myös ihan esimerkiksi Mangosta, käymisen arvoisia paikkoja voisi olla myös Kampin kauppakeskuksessa sijaitsevat Moda ja esimerkiksi Sisley :) Onnea metsästykseen, toivotaan että täydellinen ylioppilasmekko löytyy!

  27. Jes, loistavaa! En muistanutkaan vinkata kokovahdista, se on kyllä tosi näppärä :) Toivotaan, että mekko on yhtä kaunis luonnossa kuin kuvissa ja se sopii!

  28. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta mekon pituudesta, mutta anteeksi nyt vaan, jotkut mekoistasi ovat kyllä tosi tanttamaisia, enkä osaisi kuvitella niitä nuorelle kauniille ylioppilaalle. esim. molempien kuvien kutoset tai alakuvan 4&5 :D Kävisivät enemmän sille ylioppilaan äidille..

  29. Hihih, vai että tantoilta :D Noh, makuja on monia, minusta klassinen kotelomekko on yksi parhaista vaihtoehdoista arvokasta juhlaa varten, vartalonmyötäinen malli tekee siitä myös nuorekkaamman. Tuollainen mekko tuskin pääsisi päälle tavallisena viikonloppuiltana, mutta tällaiseen hienompaan tilaisuuteen se olisi mielestäni juuri passeli :) Alemman kuvan kutonen on ihan suosikkini!

  30. Heippa! Tuohan näyttää todella hyvältä ja väri on ihan mieletön, tykkään itse valtavasti sähkönsinisestä :) Materiaali näyttää sopivan juhlavalta ja mekon pariksihan voisi vielä vaikka laittaa jonkin näyttävän statementkaulakorun. Minulla on itse asiassa hyvin samannäköinen mekko, siinä on vain enemmän laskoksia, ja olen käyttänyt sitä itsekin esim. ristiäisissä :)

  31. Kiitos vastauksesta! Sehän ei siis varmasti ole liian “synkkä”- ylioppilasjuhlathan ovat kuitenkin pääasiassa hyvinkin keväiset ja valoisat juhlat? Anteeksi kun vaivaan! :D

  32. Ei missään nimessä! Minusta ihan tummansininenkin on hyvä klassinen vaihtoehto vuodenajasta riippumatta, joten sähkönsininenhän on juuri ihana kirkas väri kesään :) Jos haluat kokonaisuudesta vielä raikkaamman, niin mekon kanssa sopisi loistavasti jotkin nudesävyiset kengät. Höpsistä mitään vaivaat, mukava vaan jos voin olla avuksi! Hauskoja viikonloppuja sinne :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *