Lievitystä PEN-kuumeeseen

Oikein ihanaa huomenta!

Luulin eilen ehtiväni tänne blogin puolelle, mutta aikataulu olikin niin tiukka, että se jäikin vain ajatuksen tasolle :) Koko päivä oli yhtä juoksemista ja riensin töistä suoraan sukulaiskekkereihin, joten piti siirtää eräs toivottu uutisen tynkä tälle aamulle

Siellä ruudun takana on pitkään toivottu alennuskoodia Olympuksen kauniin naiselliselle, mutta sitäkin tehokkaammalle PEN mini E-PM1:lle ja olen pyytänyt teitä malttamaan vielä hetken! Moni on kertonut uuden kameran olevan hankintalistalla ja mikäs sen parempi ajankohta, kuin näin joulun alla, kamera ehtii vielä hyvin pakettiin kuusen alle, vaikka lahjaksi itseltä itselle.

Nyt vihdoin pääsen siis jakamaan teille kovasti toivotun alennuksen, nimittäin Top Shotiin on saapumaisillaan ihan näillä näppäimillä rajoitettu erä valkoisia PEN minejä! Syöttämällä kassalla koodin PM1, saatte 20:n euron alennuksen ja se koskee kaiken värisiä E-PM1:siä. Alennuskoodi on voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää, enintään ensi viikon maanantaihin eli 17.12 asti!

Olen saanut muutamia kyselyitä liittyen tämän E-PM1:sen ja PEN Lite E-PL3:sen eroihin, joten koottakoon tähän vielä tiivistettynä vastausta niille, jotka saman dilemman äärellä pohtivat. Itse olen tosiaan kuvannut E-PL3:lla, joka on ikään kuin tämän minin “isosisko”. Mikäli kätönen on tottunut jo järkkärin säätelyihin ja nappulamereen, niin silloin kannattaa kääntyä E-PL3:sen puoleen. Minissä on vähemmän nippuloita ja nappuloita, mutta molemmissa kameroissa on kuitenkin samat kuvakennot, joten kuvanlaadusta ei tarvitse tinkiä, valitsee sitten kumman tahansa. E-PL3:sta löytyy myös kääntyvä näyttö, joka on kätevä vaikka ihmisjoukon yli tai lattiarajassa kuvatessa, tätä ominaisuutta taas ei ole minissä.

Ripeästi siis näpyttelemään tilausta, mikäli PEN mini kutkuttelisi ;) Tämä on kuulemma viimeinen erä näitä minejä ja sitten onkin jo myöhäistä, joten sitä suuremalla syyllä! Kaikki PEN-kuumeiset löytävät valkoisen E-PM1:sen täältä.

Jonnan vinkkikornerista ei muuta tällä erää, rempseää tiistaipäivää! :)

15 thoughts on “Lievitystä PEN-kuumeeseen

  1. Me täräytimme tuon miniversion Stockalta lauantaina. Siellä hinta oli vielä eiliseen asti 229 e. Väri taisi olla hopea. Odotamme jännityksellä, millainen kamera sieltä tulee. :-)

  2. Eilen kyllä soitin top shotiin ja siellä sanottiin, että vain hopeita on jäljellä ja että muita värejä ei olisi edes tulossa lisää :o mutta todellakin pistän tilaukseen, olen nimittäin niin kauan tätä pyöritellyt ostoskorissa :P

  3. Lisäyksenä vielä, nyt kun lähdin etsimään tuolta top shotin sivuilta niin tuli vain musta ja ruskea :/

  4. Itse tilasin just pl-3! Päädyin sittenkin siihen, niin ei heti käy malli liian heppoiseksi! En malta enää odottaa! Kiitos vinkeistä ja suosituksista, kameran valinta oli erittäin helppoa :)

  5. Stockalla oli tosiaan hopeinen tarjouksessa :) Ihanaa, että PEN on matkalla luoksesi, onnea uudesta kamerasta! ;)

  6. Tänään olen varmistanut Top Shotilta, että maahantuojan varastosta on eilen lähtenyt pieni erä valkoisia minejä, joten varmasti saat vielä omasi! :)

  7. Se oli vahingossa aamulla hetken aikaa poissa, pahoittelen sekaannusta! Nyt niitä kyllä pitäisi vielä olla muutama nopeimmille ;)

  8. Mahtava kuulla, että päädyit sitten tilaamaan sen! Ja vielä hienompaa, jos onnistuin olemaan avuksi kameran valinnassa :) Eikun odottelemaan tilauksen saapumista, tulehan sitten kertomaan ensituntumia kamerasta ;)

  9. Postauksen aiheesta teen varmasti! Vielä olen kuitenkin malttanut olla kertomatta tätä ilouutista blogissani, kiva kun saa vihdoinkin tarjota paremman laatuisia kuvia lukijoille! :)

  10. Kiitos tuhannesti tästä ja muustakin avusta – nyt lähti vihdoin kamera tilaukseen pitkän jahkailun jälkeen. Tuohon pienempään versioon päädyin, kun en kuitenkaan ihan niin kiinnostunut valokuvaamisesta ole, mutta haluan kuitenkin kameran, joka on laadukas ja jolla on vaivatonta ikuistaa kuvia niin matkoista kuin lemmikeistä jne. Milloin mistäkin arjessa. :) Ja ehkä en menetä niin paljon hermojani tekniikan kanssa säheltäessä! Nyt vain odottelemaan postia!

  11. Voi miten mielettömän kiva kuulla, että olin avuksi! Mahtavaa, että kamera on matkalla luoksesi, niin pääset pian tutustumaan siihen :) Teit varmasti oikean päätöksen valinnan suhteen, jos oikein innostut kuvaamisesta, niin voit sitten kehittää itseäsi hankkimalla objektiiveja. Tulehan sitten heti kertomaan ensituntumaa kameran kanssa! :)

  12. Tulin nyt kiittämään sua erittäin hyvästä vinkistä ja kertomaan että kamera on aivan loistava! :) 45mm objektiivin aion joskus vielä hankkia, makrolisäkettäkin olen miettinyt lähikuvia varten. Osaatko sanoa, saisiko makrolisäkkeellä hyviä lähikuvia? eihän sitä varmaan objektiiviin voi todellakaan verrata, mutta edullisempi vaihtoehto lisäke olisi ainakin näin alkuun..

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *