Herkkusämpylät

Kerroin jokin aika sitten tuoreiden sämpylöiden olevan suurinta herkkuani! Viime viikolla sämpylähammasta rupesi taas kolottamaan ja koska pakastimessakaan ei ollut yhtään jäljellä, ei auttanut kuin ryhtyä leipomaan.

Viimeksi Elisa jäi kaipailemaan ohjetta, joten tässäpä sitä nyt olisi, sunnuntaiaamun kunniaksi! Toivoisin voivani kehaista näiden sisältävän jotain oikein erikoista kutsuessani näitä herkkusämpylöiksi, mutta kyllähän se nyt kuulostaa paremmalta kuin ihan vaan tavalliset sämpylät ;)

Herkkusämpylät (reilu 20 kpl)
5 dl maitoa/vettä
50 g hiivaa
1½ tl suolaa
75 g margariinia
11-13 dl sämpyläjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola, osa jauhoista ja pehmeä margariinia. Alusta vähitellen loput jauhot. Kohota taikinaa n. 15-30 minuuttia. Pyörittele taikina pitkoiksi, leikkaa sopivan kokoisia paloja ja pyöritä ne käsien välissä pieniksi palloiksi.  Anna kohota pellillä vielä hetki, voitele vedellä kauniin kullanruskean pinnan saamiseksi. Paista 225 asteessa n. 8-12 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Nautiskelin sämpylöitä iltapäiväkahvin äärellä juuri pihalle satanutta lunta ihmetellen. Sämpylöitä tarjottiin kylään piipahtaneelle siskollekin ja muutama jäi myös pakkaseen odottelemaan iltateen seuraksi pääsyä!

Sämpylän tuoksuista sunnuntaita ja muistakaahan tänään hemmotella ihania isiä! :)

6 thoughts on “Herkkusämpylät

  1. Oi kuinka kivaa! Kiitos Girly Style, käyn heti kurkkaamassa ja yritän toteuttaa haasteen pikimmiten :) Rentouttavaa sunnuntain jatkoa sinnekin!

  2. Oi kun näyttävät hyviltä! Täytyykin testata lähiaikoina sämpylöiden tekoa, viimeisestä kerrasta on jo, krhm, jonkin aikaa :D

  3. Eikun hihat heilumaan ja leipomaan! ;) Jotenkin noiden tekemisen mieltää aina kovin vaivalloiseksi, vaikka tosiasiassa sämpylät pyörittää hetkessä (kohoamista lukuunottamatta)! :)

  4. Oi nam, pitää tosiaan tehdä sämpylöitä pitkästä aikaa! Tein varmaan sämpylöitä viimeks köksän tunneilla :D

  5. Noniin, sitten vaan sämpylän leivontapuuhiin ja verestelemään muistoja köksän tunneilta! ;) Täytyypä muuten tulla visiitille uuteen blogiisi! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *